Bubbles and Diamonds, What Else Could a Girl Ask for a Saturday Evening?

Kotikaupungissamme on vain 165 000 asukasta mutta se isännöi vuosittain ainakin kaksi maailman luokan tapahtumaa, kesäkuussa nykytaiteen Art Basel täyttää kaupungin taiteen keräilijöistä ja huippugalleristeista ja maalis-huhtikuun vaihteessa Basel World houkuttaa n. 120 000 kävijää 100 eri maasta maailman suurimmille kello- ja korumessuille. Huhujen mukaan myös Brad Pitt käväisi messuilla pari vuotta sitten tapaamassa Sternin perhettä  ja pääsi parin vuoden jonon ohi ostamaan 390 000 dollarilla Angelinalleen häälahjaksi Ladies Patek Philippe Minute Repeat kellon. 

***

There are only 165 000 habitants in our home town but this small and charming city hosts two world class events every year: in June the world's most important contemporary art event Art Basel brings art lovers and collectors from all over the world and in March-April approx. 120 000 visitors from 100 countries come to see the world's biggest watch and jewelry fair Basel World. There are rumors that some years ago Brad Pitt visited the fair to meet the Stern family and after the meeting he could skip the two years long waiting list to spend 390 000 USD on a wedding present for his Angelina: Ladies Patek Philippe Minute Repeat watch.
 

Viime vuonna mieheni kävi yksin fiilistelemässä hienoja kelloja mutta tänä vuonna saimme yhdessä kutsun Harry Winston coctail-kutsuille. Tilaisuus alkoi klo 17 mutta menimme tuttaviemme kanssa messuille jo pari tuntia aikaisemmin kiertääksemme messualuetta. Harry Winston oli muuten ensimmäinen kultaseppä, joka lainasi timantteja Oscar gaalaan osallistuvalle näyttelijättärelle. Miten nerokas markkinointistrategia!

***

Last year my husband visited to fair alone just to see the watches but this year we were invited to Harry Winston cocktail party and went together. The party started at 5 pm but we wanted to see the fair so we went there a couple of hours before. Did you know that Harry Winston was the first jeweler to loan diamonds to an actress in Academy Awards? What a genius marketing strategy!

Cocktail tilaisuus oli Harry Winstonin messualueella (ks. kuva alla) ja tarjolla oli erinomaista shampanjaa, herkullisia coctail-paloja ja vielä herkullisempaa peoplewatchingia. Vieressämme seisoi mm. Swatch groupin omistaja conversen lenkkareissa ja myöhemmin illalla Harry Winstonin toimitusjohtaja Nayla Hayek saapui juhliin. Oli myös mielenkiintoista seurata miten yläkertaan marssi suoraan ovelta mm. 8 hengen japanilaisseurue isot nahkasalkut käsissä. Portaita vahtivalta vartijalta kuulin, että yläkertaan pääsee ainoastaan ajanvarauksella ja suljettujen ovien takana käydään kauppaa uudesta mallistosta. Onneksi myös alakerrassa oli esillä upeita luomuksia, mm. postauksen lopussa oleva uniikki Glacier. 

***

The cocktail party was held in the Harry Winston salon. Excellent champagne and stylish & tasty finger food were served non-stop. In addition to the bubbles and snacks, I enjoyed the people watching. The owner of the Swatch Group was standing just next to us and later in the evening Nayla Hayek, the CEO of Harry Winston, joined the party. It was also fascinating to watch the people who went straight upstairs. A guard on the stairs told me that the admission was only by appointment. Behind the closed doors there were buyers from all over the world to see the new collection and purchase. Luckily we could also see some fabulous pieces downstairs such as the unique timepiece Glacier (see the picture at the end).

Four previous pictures from here

 

Vaikka tilaisuus oli hieno, parasta illassa oli seurue kenen kanssa saimme laseja kilistellä. Tapasimme hurmaavia ja fiksuja uusia ihmisiä, jotka toivomme tapaavamme pian uudelleen.

***

The event itself was amazing and we had some much fun but the best part was all those lovely, smart and charming people who we met and spent the evening with. I hope to see you guys soon again!

 

 

Olen haaveillut kauniista korukellosta, joka sopisi iltapuvunkin kanssa. Viimeinkin löysin sellaisen!

***

I have been dreaming of a formal watch to use with an evening dress. Finally I found it!

 

 

Seuraavana päivänä jatkoimme ihmisten ihailua ja hengailua messutunnelmassa messukeskuksen  terasseilla. Ensi vuonna uudelleen!

***

The next day we continued the people watching and hanging around the exhibition hall. I will definitely come back next year!

 

 

Havana: 29 Balls of Ice Cream, Cigar Smoking Jefe in Linen and a Hotel Recommendation from an Arabian Princess

Parempiakin viikkoja olen nähnyt kuin kulunut viikko mutta onni onnettomuudessa, että olimme Panchon kanssa molemmat kipeinä: Pancho jaksoi pötkötellä kanssani sängyssä ja vastaavasti oma pääni kesti viiden päivän sisälläolon, kun itsekin halusin vaan huilia. Peruimme koko perheen matkan vuorille, Mr. Pepper palasi kotiin ja pikkuhiljaa perheemme ilmoittautuu taas elävien kirjoihin.

Lupasin teille jutun Havannasta tiistaille. Tänäänhän on jo lauantai mutta haittaneeko tuo, eihän? Bueno...aloitetaanpa sitten. Vaikka olin Havannassa työmatkalla 2011 vain pari päivää, sain talteen muutaman tarinan. Tässä vaiheessa kannattaa käydä hakemassa vaikka kupponen teetä tai kahvia, tarina on pitkä...
***
I have seen better weeks than the past but luckily both Pancho and I were sick so he was ok to lay in the bed with me and I was ok to stay at home for 5 days in a row. We had to cancel our trip to the mountains, Mr. Pepper came home earlier and our family is slowly getting back to life.

I promised you a story about Havana for last Tuesday. Today is Saturday but hey, who is counting? Bueno...let's start. I visited Havana in 2011 only for a couple of days but was able to gather some stories. You might want to grap a cup of coffee as this story is long.

Jos matkustaa Kuubaan, on hyvä tietää, että maassa on käytössä kaksi valuuttaa, paikalliset pesot ja turistipesot. Lähtökohtaisesti turisteilla kuuluisi olla käytössä vain turistipesoja ja paikalliset pelaavat omilla pesoillaan. Kaduilla näkee kauppoja ja ravintoloita, joihin käy vain paikalliset pesot ja vastaavasti turistipesopaikkoja, joihin paikallisilla ei ikinä olisi varaa. On myös hyvä ymmärtää, että Kuubassa yksityisomistus ja yksityisyrittäjyys on lähtökohtaisesti kielletty mutta pientä bisnestä voi sallituissa rajoissa tehdä esim. vuokrata ylimääräisiä huoneita turisteille ns. casa particular (kaikki hotellit ovat valtion omistuksessa) tai järjestää pienimuotoista muonitusta ns. Paladar (max 12 paikkaa) turisteille (kaikki ravintolat ovat valtion omistuksessa).
***
If you travel to Cuba, it is good to know that they have two currencies: cuban pesos for tourists and national pesos for locals. There are stores and restaurants where only one of the currencies is accepted. It is also also important to understand that private ownership and entrepreneurship are restricted. Small businesses can be run by private persons such as renting a spare room for tourists casa particular or selling food for tourists paladar (max 12 guests). Otherwise all hotels and restaurants are state owned.

Olin kuullut, että paikalliset perheet käyvät sunnuntaisin jäätelöllä Coppelino-jäätelöbaarissa.  Halusin mukaan. Ravintolan ulkopuolella oli jono ja ovella portsari. Aikani jonotettuani porstari ilmoitti, että sisään pääsevät vain paikalliset ja turisteille olisi oma jäätelöbaari kulman takana. Kerroin, että haluaisin nimenomaan syödä jäätelöä paikallisten, en turistien kanssa. Alaoven porstari päästi minut yllätyksekseni sisään mutta varoitti, että hän ei voi tehdä lopullista päätöstä sisäänpääsystä. Alaovelta lähti ylös molemmin puolin portaat ja portaiden alapäässä oli toinen portsari. Hän neuvoi minulle tien turistien jäätelöbaariin. Väläytin parhaimman hymyni ja selitin, että itse asiassa haluaisin kovasti autenttisen jäätelökokemuksen ja söisin mielummiin paikallisten jäätelöbaarissa. Hän kohautti olkiaan ja päästi minut raput ylös. Ylhäällä tila jakautui noin 8 eri saliin, joihin sisäänpääsyä orkestroi kolmas, portaiden yläpäässä seisova portsari. Hän ihmetteli miten olen päässy niin pitkälle ja jälleen kerran kerroin miten kovasti haluaisin syödä jäätelöä nimenomaan paikallisten kanssa. Portsari kysyi onko minulla paikallista rahaa. Kerroin, että minulla on vain turistien pesoja. Portsari hymyili ja kysyi montako jäätelöpalloa haluaisin syödä. Vastasin, että yksikin riittäisi. Hän jatkoi entistä leveämmin hymyillen, että yksi jäätelöpallo maksaa yhden paikallisen peson ja yksi turistipeso vastaa 29 paikallista pesoa. Yhtäkkiä hänen ilmeensä vakavoitui ja hän kysyi ääntään madaltaen: "jaksatko siis syödä 29 jäätelöpalloa?". "Enpä taida jaksaa", vastasin ja jo kohtalooni alistuen valmistauduin palaamaan häntä koipien välissä turistibaarin puolelle. Siinä samassa hän otti minua kädestä kiinni, ohjasi pöytään kaikkien kuubalaisten perheiden keskelle ja tiedusteli mitä makuja haluaisin maistaa. Hetken kuluttua edessäni oli 3 palloa jäätelöä ja kasvoillani leveä hymy. Syötyäni jäätelöt ja fiilisteltyäni kuubalaisten sunnuntai-tunnelmaa, pyysin laskua. Portsari ilmoitti talon tarjoavan ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Eläköön ihmisten ystävällisyys ja iloiset yllätykset!
***
I had heard that having an ice cream in Coppelia is a common way to spend a Sunday among Cuban families so I wanted to do that too. There was a huge line outside of the restaurant and I lined up. Soon a guard came to tell me that the place was only for locals and there was a special ice-cream bar for tourists just around the corner. I explained that I would like to have an authentic experience and enjoy my ice-cream with Cubans. For my surprise, he let me in but warned me that he is not the one to decide whether I could enter or not. Inside of the building there was another guard who again redirected me to the tourists restaurant. I gave him my best smile and again explained that I would truly love to have my ice-cream with locals. He sighted and let me to the stairs. On the second floor there were about eight rooms, filled with cuban families having their ice-crems and again- a guard greeting me. He was surprised to see a blond girl in the second floor (passed two guards!) and said that I should go to the tourists ice-cream bar. Again I begged that I would love to have my ice-cream in an authentic atmosphere and not with other tourists. He smiled and asked how many balls of ice-cream I would like to have. I said that even one would be lovely. Then he asked whether I had local pesos. I said I only had tourist pesos. He smiled wider and said that one tourist peso is equivalent to 29 local pesos and one ball of ice-cream costs one local peso. All of the sudden his smile disappeared and asked me with a very serious tone in his voice: "So, are you able to eat 29 balls of ice-cream?". I imagined the amount of ice-cream and shook my head. Sadly I was ready to admit the loss of my battle and thought that after all, I had to go to the tourist ice-cream bar. Then he took my hand and lead me to one of the rooms into a table with all Cuban families and asked which flavors I would like to taste. In a couple of minutes I had three balls of ice-cream in front of me and a big smile on my face. When it was time to pay, the guard said it was on the house and wished me a great day. Víva the kindness of people and nice surprises!

Koska olin matkalla työasioissa, osui noille päiville palaveri jos toinenkin. Oli mielenkiintoista nähdä miten valtion eri yhtiöt "neuvottelivat" keskenään ja leikkivät kauppaa. Yksinkertaistettuna, siinähän vaan siirretään rahaa taskusta toiseen taskuun. Ikimuistoisin kokous oli kuitenkin erään ostoyhtiön suht maaseudulla sijaitsevassa toimipisteessä, jossa meidät ohjattiin ison pomon toimistoon. Toimisto oli valtava huone, jonka seinillä kiersi isoja kehystettyjä kuvia Che Gueverasta ja Fidel Castrosta. Huomioni kiinnittyi myös valtavaan televisioon, joka oli sijoitettu strategisesti siten, että johtaja saattoi nostaa isossa tuolissaan jalat pöydälle ja seurata vaikkapa jalkapalloa (en tietenkään väitä, että tietäisin hänen tekevän niin). Huoneessa oli lisäksi neuvottelupöytä, jonka ympärille istuutui allekirjoittaneen lisäksi kanssani matkustava kollega, vastapuolen kontaktimme, yksi insinööri sekä 6 muuta tyyppiä, joiden osallistumisen tarkoitus jäi minulle hieman epäselväksi. Iso johtaja istui pöydän päähän. Hän oli pukeutunut päästä varpaisiin valkoiseen pellavaan, hänen harmaa tukkansa oli leikattu millilleen. Hän lepuutti toista kättään ison vatsansa päällä ja toisella hän poltti pisintä ikinä näkemääni sikaria. Hän imi sikaria hartaasti silmät kiinni ja puhalsi sen jälkeen hitaasti päätään puoleemme kääntäen savut kaikkien pöydän ääressä istuvien kasvoille. Hän ei sanonut tilaisuudessa sanaakaan. Minun oli vaikea keskittyä itse neuvoteltavaan asiaan. Mietin vaan mielessäni miten saisin puhelimeni huomaamatta esille ja videoitua elämäni absurdeimman kokouksen.

***
As I was travelling on business, there were many meetings I attended during those few days. It was interesting to see how state-owned companies "negotiated" with each other and played business. If I understand it correctly, it is kind of moving money from one pocket to another. One of the  meetings we had with a state owned company was out of the city center. We were directed to a office of a big boss. His office was a huge room with a huge television. It was placed strategically so that the boss could lift his feet on the table and watch tv. (I am not saying that he would do such a thing, just came to my mind). The walls of the office were covered with big, framed photos of Fidel Castro and Che Guevera. The big boss was dressed in white linen and his grey hair was extremely well cut. We all sat around the table in his room, me, my colleague, our contact from the Cuban company and 6 other people I did not understand their role in the meeting. The big boss sat at the end of the table, rested his left hand on his big belly and with his right hand he was smoking the biggest and longest cigar I have ever seen. He inhaled the cigar smoke his eyes closed and then blowed the smoke very very slowly turning his head in the way that all of us got the smoke on our face. He did not say a word during the meeting. It was difficult for me to concentrate on the negotiations as I was just trying to figure how to get my phone and video the most absurd business meeting I had ever had!

Tämän ladynhän tapasitte jo tässä postauksessa*** This lady you have already met here

Sikareista puheenollen, kävin tutustumassa myös Partagasin sikaritehtaseen, joka sijaitsee aivan Havannan keskustassa (tosin luin juuri Tripadvisorista, että vanha sikaritehdas jossa kävin, ei ole enää auki turisteille vaan ovat avanneet uuden tehtaan. Kierros kuulemma kannattaa silti). Kiersimme sokkeloisen talon kaikki kerrokset ja seurasimme sikarien valmistuksen aina lehtien lajittelusta laatikon sinetin sulkemiseen. Emme nähneet neitsyitä rullaamassa sikareija paljasta reittään vasten, itse asiassa se on  se lehtien kuivaus vaihe, jossa lehdet lajitellaan reidelle mutta kaikilla näkemillämme lajittelijoilla oli housut jalassa enkä löisi vetoa heidän neitsyydestään. Olin yllättynyt miten paljon nuoria tehtaalla oli töissä ja vaikuttunut laadun valvonnasta, jota suoritetaan jokaisessa työvaiheessa sekä siitä, että työntekijöille luetaan keskusradion kautta päivän lehtiuutisia sekä romaaneja. Tehtaassa ei saanut ottaa kuvia mutta alla kuva (vanhan) tehtaan edestä.
***
Talking about cigars, I also visited Partagas cigar factory which is located in the heart of Havana. (Thought Tripadvisor just told me that they have closed the old factory for the visits but have another one for tours. They say it is still forth of a visit). We had a personal guide, which lead us through the whole process from drying the tobacco leaves to the final seal of the box. We did not see any virgins rolling cigars against their inner tights and we were told that in fact it is the part when they dry the leaves when they put them on their tights. However, all of the people working in the factory, had their clothes on and I would not bet for their virginity. I was surprised how many young people (like in their 20s) there were working. I was also impressed about the quality control in every phase and the fact that there is a man reading daily newspaper and books through tannoy to the employees. We were not allowed to take pictures in the factory but below is a photo of the (old) factory.

Picture from here

Majoitus:

Itse yövyin työmatkallani legendaarisessa Hotel Nacional de Cubassa, jossa oli upeaa historian havinaa ja jonkun lähteen mukaan kaupungin parhaimmat mojitot (mene ja tiedä. Aikani Havannassa oli liian lyhyt, jotta voisin ottaa kantaa). Tapasin sattumalta erään Kuwaitilaisen ammattilaisvalokuvaajan, joka piti minulle aukion laidalla teoriatunnin järjestelmäkameran käytöstä ja käytännön oppitunnin, kun kiertellimme Havannan katuja ja kuvasimme kaikkea mielenkiintoista mitä vastaan tuli. Kävimme myös mielenkiintoisen keskustelun kattaen mm. elämänfilosofiaa, hänen ferrarikokoelmansa ja ystävänsä Kuwaitin prinsessan, joka oli ollut häntä Kuubassa tapaamassa. Prinsessa oli yöpynyt Hotel Saratogassa, joka aulan ja ravintolan perusteella näytti varsin varteenotettavalle majoitusvaihtoehdolle. Olen kuullut myös paljon kehuja kotimajoituksesta ns. "casa particular", joka on huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin nuo edellä mainitsemani. Kuubalaisten oikeutta yksityisyrittäjyyteen on tosiaan rajoitettu mutta majoittumalla paikallisten kotiin, tuet suoraan paikallisia perheitä ja todennäköisesti saat parempaa ruokaa kuin ravintoloissa.
***
Lodging:
I stayed in the legenadary Hotel Nacional De Cuba and it is in deed an experience. During my stay in Havana, I met a Kuwaiti photographer who gave me an ad hoc theory lesson on how to use my camera and then a "learn in practice" lesson while we were wondering the streets of Havana taking pictures of all the beautiful things we saw. We also had an interesting conversation about life philosophies, his ferrari collection and about his friend, Kuwaiti princess who had recently visited him in Cuba. The princess stayed in Hotel Saratoga, which looked nice based on the lobby and restaurant I visited. I have also heard many good recommendation about staying with Cuban families (so called casa particular) which are significantly more inexpensive lodging than the ones I mention above. As said, entrepreneurship is restricted in Cuba but staying with local families, you will support them directly and most likely you will get better food than in restaurants. 

Muuta huomion arvoista:

• Olin yllättynyt hedelmien ja vihannesten vähyydestä. Kuubahan nyt kuitenkin sijaitsee Karibialla, jossa luulisi ilmaston olevan suotuisa vaikka mille etelän hedelmille. Jopa Nacional de Cuban aamiaisella hedelmävalikoima oli suppea ja osittain nahistunut. "Salaatti" tarkoitti kahta viipaletta pihvitomaattia ja isoa palaa kurkkua.
• Miehillä on uskomattomat vartalot.
• Toimivat 50 luvun autot ovat todellinen kuubalaisen insinööritaidonnäyte.
• Ostettavaa ei juuri ole paitsi sikareita (toin häihimme isot laatikolliset aitoa tavaraa!), rommia ja jotain pientä tilpehööriä. Havannan lentokentän tax freessä myydään palasaippua, paikallisia (!) hajuvesiä ja sitä rommia.
• Pidin Havannasta aivan hulluna, sinä päivänä kun vanhat kauniit talot on korjattu ja entisöity, se tulee olemaan yksi maailman kauneimmista kaupungeista! Haluan pian takaisin.

Onko sinulla hauskoja tarinoita Kuubasta? Tai mielenkiintoisista ihmisistä, joita olet maailmalla tavannut? Haluaisitko matkustaa Kuubaan?

***
Other things forth of mentioning:

• I was surprised about the lack of fresh fruits and vegetables. Cuba is, after all, a Caribbean island which has the climate favorable for all fruits and vegetables. However, they were limited even in the 5 start hotel like Nacional de Cuba. A "salad" meant two slices of tomato and a piece of cucumber...
• The Cuban men have incredible bodies.
• The cars from the 50's are a true example of the art of Cuban engineering.
• There is not much to buy except cigars (I bought a plenty of them for our wedding in 2011), rum and some handicrafts. Even in the airport they only sell soap bars, local perfumes and rum. 
• I loved Havana and I think when all its beautiful old houses will be renovated, it will be one of the most beautiful Caribbean cities!

Do you have fun stories about Cuba? Would you like to visit Havana or other Cuban cities? Have you met interesting people while traveling?  

Between Dream and Reality

Lupasin teille matkajuttuja tiistaisin mutta sitten kävi niin, että Pancho sai eilen elämänsä ensimmäisen kuumeen ja minä en hoivavietissäni muistanut koko blogia. Pieni potilas voi jo paremmin, joten palaan näppäimistön ääreen. Kävin maanantaina hienosti ja omaperäisesti toteutetussa Kuubasta kertovassa valokuva"näyttelyssä" ja koska kommenttiboxissakin toivottiin juttua Kuubasta, aloitan "Oh, What  a Wonderful World" postausten sarjan ensi viikolla Havannalla. Toimikoon tämä juttu fiilikseen virittäytymisenä.

Maanantain näyttely oli saksalaisen Tobias Hauserin "Kuba-zwischen Traum und Wirklichkeit" (eli unelman ja todellisuuden välissä, ks. video alla). Luulin meneväni valokuvanäyttelyyn mutta paikan päällä minulle selvisi, että kyseessä olikin valokuvashow. "Näyttely" pidettiin isossa salissa, jossa oli 500 kuulijaa ja itse herra Hauser seisoi lavalla isolla screenillä pyörivien kuviensa vieressä kertoen 13 vuoden aikana tekemistään matkoista Kuubaan. Hän kertoi tapaamistaan ihmisistä, heidän elämäntarinoistaan, sosialismin vaikutuksesta tavallisten ihmisten elämään, luonnosta, sikariplantaaseista, sokeriplantaaseista, edelleen toimivasta höyryveturista ja siitä miten Kuuba on noiden 13 vuoden aikana muuttunut.

Kuulimme tarinan mm. 70 vuotiaasta pariskunnasta, joilla oli seitsemän lasta: kolmet (!!) tyttö-poika kaksoset ja yksi poika. Välillä kuva heräsi eloon ja saimme nauttia pieniä videopätkiä, joilla ihmiset kertoivat elämästään. Tämä nimenomainen pari kertoi videolla miten heidän pitää nykyään olla huolellisia, ettei lapsia tule enempää. Maailman suloisimmat, edelleen rakastuneet 70 vuotiaat! Pariskunta asuu 60 km päässä merestä mutta rouva kertoi nähneensä meren vain lapsena, kun olivat kiivenneet isänsä kanssa läheiselle kukkulalle.

Välillä Herra Hauser antoi vain kuvien kertoa tarinaa ja taustalla soi kaunista, upeaa ja välin koskettavaa tai insproivaa kuubalaista musiikkia. Pidin siitä, että 2,5 esitykseen mahtui paitsi loistavia ammattilaisen ottamia kuvia, myös huonompilaatuisia kuvia, joiden merkitys selvisi vasta kuvaajan kertomina tarinoina. Välillä tuntui, että olisin ollut katsomassa hyvän ystävän reissukuvia, välillä oikeaa, ammattilaisen tekemää valokuvanäyttelyä, välillä kuin olisi katsonut mielenkiintoista dokumenttiohjelmaa ja välillä koskettavaa mutta mukaansatempaavaa musiikkivideota. Videot olivat ilokseni dubbaamatta espanjaksi mutta esitys saksaksi joten ymmärsin vain murto-osan. Onneksi kuvat kertoivat enemmän kuin tuhat saksankielistä sanaa. Esitys oli kertakaikkisen valloittava kombinaatio.

P.S. Ostin Hauserin kirjan ja kävimme pienen mutta mukavan keskustelun. Hauser on Sveitsin kiertueella parhaillaan, joten jos olet lähistöllä, suosittelen hänen live-raporttejaan lämpimästi.

***

I promised you travel stories on Tuesdays but Pancho got his first fever yesterday so I took seriously  my role as a nurse and postponed the travel post for next Tuesday. On Monday I went to see an extraordinary photo "exhibition" by a German photographer Tobias Hauser's "Kuba-zwischen Traum und Wirklichkeit" Between Dreams and Reality (check the video above) and as some of you were asking about my travels in Cuba, I will start my "Oh, What a Wonderful World" series next week with Havana. 

On Monday I thought I was going to a conventional photo exhibition but as soos as I arrived, it was clear that this was not the case. The "exhibition" was held in an auditorium and there were approx. 500 guests listening to Mr. Hauser who was on the stage along a wide screen playing his pictures. Along the slide show he told stories about his trips to Cuba during the past 13 years. He shared stories about the people he had met, about their lives, how socialism has affected them, about nature in Cuba, sugar plantations, tobacco plantations, steam locomotive (still working!) and how Cuba has changed during those 13 years.

We heard a story about 70 years old couple who have 7 children: three (!!) un identical twins and a son. Once in a while the picture went a live and the audience could enjoy small video clips and interviews of the Cuban families. This couple in question tell in the video how they nowadays must be very careful for not having more children. They were still completely in love! They live 60 kilometers from the sea and the woman had only seen the sea when she was a child and she climbed to a near by hill with her father.

In addition to story telling with pictures and video clips, there were parts of the presentation when Mr. Hauser let us just enjoy his pictures and listen gorgeous, touching and moving Cuban music. I liked that he also included in his show not-so-perfect pictures which we could understand only when he told the story behind. During the 2.5 hours show there were moments when I felt I was looking a friend's travel album, moments when I felt I was watching a truly professional photos, moments of interesting documentary and moments of groovy music videos. I was happy that the video clips were in Spanish (without dubbing) but otherwise the show was in German so I could only understand a small part of what he said.  Luckily the pictures told more than 1000 German words. All in all, his concept was an adorable!

P.S. I also bought his book and had a quick and pleasant chat with him. Hauser is on tour in Switzerland at the moment so if he is coming near to you, I warmly recommend his Live-Reports. 

Angels on the Road

Yö on jo laskeutunut Enkelten kaupunkiin, tuntuu hyvälle olla taas täällä. Viimeksi kävin Los Angelesissa 2007 työhaastattelussa. Se olikin hyvä reissu, sillä sain sekä duunipaikan että vastaan kävelivät Brad Pitt, George Clooney ja Matt Damon. 

Enkeleistä puheenollen, amerikkalaisissa elokuvissa näkee usein enkeleitä, jotka elävät ihmisten keskuudessa ja auttavat pulaan joutuneita poloisia  (City of Angels, Meet Joe Black). Luulen, että he ovat niitä, jotka ilmestyvät yllättäen juuri silloin, kun apua eniten tarvitaan  ja tekevät vastiikkeetta palveluksia puhtaasti auttamisen ilosta. He ovat niitä, jotka avaavat oven, kun tarvitset kolmannen käden, pidättelevät raitiovaunua, kun juokset kohti pysäkkiä, tipauttavat eteesi, käteesi tai jalkoihisi kolikon tai alennuskupongin juuri silloin, kun se sinulta puuttuu,  antavat  upgraden bisnesluokkaan tai parempaan hotellihuoneeseen, kun olet väsynyt matkalainen, sanovat sinun tekevän hyvää työtä vaikka lapsesi on huudellut läpi ravintolaillallisen ja heitellyt ruokaa 2 metrin säteelle, suovat ystävällisen sanan ja hymyn, kun maailma muuten on pilvinen.  

Uskon myös suojelusenkeleihin ja olen tavannut omistani ainakin kaksi. Ensimmäisen, kun juuri Meksikoon muutettuani jäin vahingossa väärällä metropysäkillä pois ja  nousin tietämättäni ylös hyvin, hyvin, hyvin vaaralliselle ja epämääräiselle asuinalueelle. Pelastajani ilmestyi juutalaisen perheenisän muodossa, poimi minut pimeältä kadulta taksiinsa ja vei omalle kotiovelleni. Ei huolinut maksua matkasta mutta vannotti, etten enää ikinä menisi kyseiselle alueelle.

Toinen tipahti taivaasta viime Espanjan reissulla, kun autostamme puhkesi rengas Malaga-Marbella moottoritiellä. Kaikki ko.tietä ajaneet tietävät, että se on tie, jonka varrelle et halua jäädä. Tienpenkka on niin kapea, että auton oven avaaminen ja poistuminen autosta on vaarallista ja rekat ajavat ohi 120km/h. Lisätään siihen armottomasti pilvettömältä taivaalta paahtava aurinko, lämpöasteita 29, laitetaan 13 kk vauva takapenkille nukkumaan. Ennen kuin ehdimme "mitäs täältä pois päästään" sanoa, ilmestyi taaksemme tiepalvelun auto ja nuori hymyilevä mies vaihtoi puhjeen renkaan (melkein) käden käänteessä. Alkuun hän nimittäin väänsi ruuveja väärään suuntaan, mietti tovin ankarasti ja löysi sitten oikean suunnan. Mielestäni se oli erikoista "tiepalvelun" mieheltä ja jälkikäteen tulinkin siihen tulokseen, että ehkäpä hänellä oli vierähtänyt hetki aikaa enkelten renkaanvaihtokurssista.

Omat suojelusenkelini tekevät siis hyvää työtä kellon ympäri ja lainaan heitä mielelläni myös rakkailleni silloin, kun itse olen turvassa mutta joku läheisistäni tarvitsee extra-huolenpitoa.

Turvallisia matkoja teille muruset, me jatkamme omaamme kohti pohjoista. Kuullaan taas pian!

***

The dawn has fallen on the City of Angels but I am excited to be here again. Last time I visited Los Angeles in 2007 for a job interview. That was a good trip as I got the job plus saw Brad Pitt, George Clooney and Matt Damon.  

Talking about angeles, in American movies there are often angels living among humans and helping the ones in trouble (City of Angels, Meet Joe Black). I think they are those who appear just when you need them most. They open you the door when you need a third hand, they hold the tram when you are running towards the tram stop, they drop you a coin or discount coupon when you lack one, they upgrade you to business class or better hotel room when you are a tired traveller. They tell you that you are doing a good job even though your child has screamed through the whole meal in a restaurant and thrown food in the range of 2 meters. They are the ones who give you a smile when the sky is cloudiest.

I also believe in guardian angels and I have met at least two of mine. The first I met when I had just moved to Mexico City and got off in a wrong metro station. It was extremely dangerous neighborhood and it was getting dark. My guardian angel appeared in a form of jewish father of three daughters. He picked me up to his taxi and took me to my home front door. He did not accept any payment for the ride, he just made me to promise that I would never go to that area again.

Another angel fell from the sky on our last trip to Spain when we got a flat tire in the high way from Malaga to Marbella. Anyone who has driven that highway knows that it is not a place where you want to stop. The side of the road is so narrow that it is dangerous to even open the door, not to mention getting out of the car. It was 29 (celsius) degrees and the sun was shining mercilessly. Pancho was sleeping on the back seat and the trucks were passing us 120km/h speed. It was a tough situation.

Before we could say "how to get out of here safely? we saw from the rear mirror a maintenance vehicle stopping behind us, a young smily guy hopped off and changed the tire. -for free! At the beginning he was turning the bolts to wrong direction but after some heavy thinking he found the right way. I think it was strange taken into account that he was supposed to be a highway service man but then I thought that maybe it was a long time ago when he took the angels "how to change a flat tire"-course.

So my guardian angles do an excellent job and they work round the clock. When me and family are safe, I tend to borrow some of my angles to my dearest who occasionally need extra care.

Safe travels for you sweeties, we heading towards north. I'll keep you posted!

Picture/Kuva: Pinterest

Happy Halloween

Amerikkalaiset ottavat sesonkikoristelut tosissaan. Vai mitä sanotte näistä Halloween-varpaista? Varpaat kuuluvat 52-vuotiaalle pedikyyrin ottaneelle perheen isälle, joka istui vieressäni Day Spassa.
Hyvää Halloweeniä muruset!
***
Americans take season decoration seriously. Or what do you think about these Halloween-toes? The owner of these feet is a 52 years old dad who took a pedicure and sat next to me in a Day Spa.
Happy Halloween Darlings!

EDIT
Unohdin mainita, että taustalla näkyvät läpsyttimet maksavat 5 dollaria. Aikaisemmin day spa antoi niitä asiakkailleen ilmaiseksi, jotta märkä kynsilakka ei mene ryppyyn ja asiakas voi lähteä matkoihinsa varpaan kynsiä kuivattelemaan mutta ilmaisten läpsyttimien aika loppui, kun eräs asiakas haastoi heidät oikeuteen. Syy: asiakas oli liukastunut läpsyttimillä eikä Day Spa ollut muistanut varoitaa, että sandaalit saattavat olla liukaat. Day Spa maksoi asiakkaalle 5000 USD vahingonkorvauksina. Jos nyt joku liukastuu heidän myymillään sandaaleilla, kaatujan on haastettavat sandaalien valmistaja. Only in America...
***
I forgot to mention that the flip flops seen on the back cost 5 USD. Previously the day spa used to give such sandals for free so the clients could go home without ruining their wet nail polish but the era of free flip flops ended when one of the clients sued the spa. The reason: she slipped and sued the spa because they  had not warned her that the flip flops might be more slippery than normal shoes. The spa had to pay her 5000 USD. Now if someone slips with the sandals sold by the day spa, the client must sue the manufacturer of the flip flops, not the spa. Only in America...

Honeymoons, Honey Heals

Ennen kuin tapasin aviomieheni, etsin unelmieni prinssiä läheltä ja kaukaa. Tapasin pitkän sinkkukauteni aikana monelaisia ihmisiä: lyhyitä ja pitkiä, tummia ja vaaleita, komeita ja ei-niin-komeita, hauskoja ja tosikkoja, ûber rentoja ja kontrollifriikkejä. Pohjoismaalaisia ja lattareita, eurooppalaisia ja arabeja, seikkailijoita ja mamman poikia. Köyhiä opiskelijoita ja miljonäärisukujen vesoja, taitelijoita ja juristeja, taivaan rannan maalareita ja täydellisiä perheen isiä. Kiersin maailmaa Ushuaiasta Bergeniin ja Lhasasta San Fransicoon, kunnes turkulainen löysi naantalilaisensa Helsingistä.

Systemaattinen ja määrätietoinen sielunkumppanin metsästys oli ajoittain epätoivoista ja ajattelin jääväni vanhaksi piiaksi. Onneksi mieheni pysäytti minut eräänä lokakuisena perjantaina eikä päästänyt enää käsistään. Historia huomioon ottaen, naimisiinmeno oli todella iso juttu ja totaalisena travelholicina niin oli häämatkakin. Tai siis häämatkat, teimme niitä kolme. Heti häiden jälkeen kävimme Sloveniassa. Jos liikutte niillä seuduin, olisi suorastaan virhe olla käymättä Hisa Frankossa, jonka lähiruokaan keskittyvä ravintola on niin herkullinen, että kuulemamme mukaan George Clooneykin ajaa 300 km Italian asunnoltaan vain syödäkseen siellä. Myöhemmin teimme automatkan Iloiseen Itä-Suomeen (huikea Punkaharju, Punkaharjun valtion hotellin illallinen, Vihreä Kullan kulttuuritie) ja helmikuussa pakenimme Suomen pakkasia Vietnamiin ja Kambodzaan.

Tämän viimeksi mainitun Honey Moon Part III aikaan olinkin jo onnellisesti raskaana mutta äärimmäisen pahoinvoiva. Pepperin herkutellessa yhden maailman parhaimmiksikin kehutun keittiön antimilla, minä söin perunamuusia. Raskauspahoinvoinnin lisäksi sain Flunssan isolla F:llä. Pepper hengaili Phu Quocin auringossa, minä makasin ilmastoidussa hotellihuoneessa megalomaanisessa nuhassa, yskässä,  ja kuumeessa. Kolmantena päivänä hotellin johtajatar koputti oveen, toi kannullisen teetä ja käski juoda kaiken. Jo samana iltana ihastelin kuutamoa Pepperin kainalossa uima-altaalla ja seuraavana päivänä flunssasta ei ollut jäljellä kuin täysinäinen roskis kätettyjä nenäliinoja. Siitä lähin meillä on parannettu alkavat ja jo päälle iskeneet flunssat alla olevalla reseptillä.

Ja mistä tämä kaikki tuli tänään mieleeni? – no kun Pepperillä oli aamulla kurkku kipeä. Tutkimattomia ovat naisen aivojen polut...

Soft but Spicy Flu Killer

1. Kuori ja raasta tai pilko pieneksi tuoretta inkivääriä kunnon pala ja laita teekannun pohjalle

2. Pilko 3-4 limeä reiluiksi lohkoiksi, purista mehut inkiväärin päälle ja lisää puristetut limen kuoret kannuun

3. Keitä vettä (n. litra) ja kaada inkiväärien ja limelohkojen päälle. Sekoita ja anna hautua reilusti.

4. Lisää överisti hunajaa.

5. Nauti ja anna tämän pehmeän mutta suloisesti potkivan teen parantaa.

Kuva: Isovanhempani (jotka varmistivat pitkän yhdessäolon avioitumalla Varman päivänä) lomamatkalla Kanarialla.

***

Before I met my husband, I searched for my prince from near and far. During my long single era I met all kind of people: tall and short, dark and blonds, handsome and not-so-handsome, funny and humorless, over relaxed and control freaks. Nordic and Latin, Europeans and Arabs, adventurers and milksops, poor students and heritors of millionaire families, artists and lawyers, dreamers and perfect family guys. My travels took me from Ushuaya to Bergen and from Lhasa to San Francisco, until this girl from Turku met his guy from Naantali in Helsinki.

My systematic and determined search for a soul mate was desperate once in a while and I truly thought I would be a spinster. Luckily my husband stopped me in one dark October evening and did not let me go ever after. Taken into account this background, getting married was extremely big for me. And as a total travelholic, so was our Honeymoon. Oh, I mean Honeymoons. We had three. 

Right after the wedding we went to Slovenia for some days. In case you are in the neighborhood, it would almost be a mistake not to visit Hisa Franko. The restaurant of this small family-run hotel is so delicious that, (based what we were told) even George Clooney drives 300 kms from his house in Italy just to eat here. Later we made a road trip to Eastern Finland (amazingly beautiful Punkaharju, dinner at Punkaharjun valtion hotelli) and in February we escaped the cold and snow to Vietnam and Cambodia.

During the latter, Honey Moon Part III, I was already happily pregnant but suffering horribly morning sickness which in my case was 24/7 sickness. While Pepper enjoyed Vietnamese delicacies, I had mashed potato. In addition to my 24/7 sickness I got a Flu with big F. Pepper was hanging out alone under the sun of Phu Quoc and I was lying in the bed in our hotel room with running nose, cough and fever. On the third day the lady who owned the hotel knocked on the door and gave me a pot of tea and ordered me to drink it all. The same evening I was admiring stars in Pepper's arms on the pool-side and the next day only the pin full of used Kleenex reminded us about the flu. Ever since we have healed all coming or already attacked flues with the recipe below.

Where did all this come from? – Well, Pepper had a sore throat this morning. Unknown are the ways how women brain work...

Soft Flu Killer

1. Peel and grate or cut in small fresh ginger and put on a tea pot.

2. Cut 3-4 limes and squeeze them over the ginger. Add also the squeezed lime pieces to the pot.

3. Boil 1 liter of water and pour over the ginger and lime. Blend and let it brew.

4. Add generously honey.

5. Enjoy and let this soft but kicking tea to heal.

Picture: My granparents on a holiday in Canary Islands in the  mid-60s

Life Lately

Jos edellisviikolla oli hikistä ja haipakkaa, kuluneella viikolla on ollut viileämpää ja rauhallisempaa. Rakas urhea Pancho-pikkuiseni kiersi taidenäyttelyt niin hienosti, että otettiin tämä viikko rennosti ja tehtiin enemmän juttuja joista hän erityisesti pitää.

Kävimme puistossa leikkimässä australialais-englantilaisen pikkutytön (ja hänen äitinsä) kanssa. Pancho ihasteli puoli vuotta isomman tytön hiekkalaatikkotouhuja ja minä sain kutsun expat-äitien kirjakerhoon.

Käväisimme lasten ulkoilmakirppiksellä australias-saksalaisen pikkupojan (ja hänen äitinsä) kanssa  ja löysimme kolme englanninkielistä kivaa lastenkirjaa. Yhdessä Puppe leipoo kakkua, toisessa Maisa menee piiloon ja kolmanessa pehmoinen kani johdattelee yöunille. Selvisi, että myös pojan äiti rakastaa kakkujen leipomista ja että heidän terassillaan on lasten kahluuallas. Saimme kutsun uimaan ja maustekakulle.

Kävin kuntosalilla ja Panchon ollessa lapsiparkin ainoa asiakas, hoitaja oli päästänyt hänet pallomereen. Riemulla ja onnella ei ollut rajoja!

Kävimme joka keskiviikkoaamuisessa Gymboreen musiikkitunnilla. Pancho oli liekeissä, kun pääsi soittamaan tamburiinia. Olemme myös siirtyneet rytmitikkujen imeskelystä niiden paukutteluun, joten selkeää edistystä musiikkikasvatuksessa on havaittavissa.

Tällä viikolla Pancho on lisäksi siirtynyt vaunuista rattaisiin, tutustunut kiviin, saanut ystävälliseltä rouvalta raitiovaunussa ilmapallon, päästänyt pallon taivaan tuuliin, haukannut supermarketissa kevätsipulin vartta, nähnyt elämänsä ensimmäisen lehmän, alkanut osoitella koiria, noussut itse istumaan, pitänyt kovia konttausasentotreenejä juuri ennen nukahtamista ja osoittanut alati kasvavaa kiinnostusta avaimiin, aurinkolaseihin, lompakoihin ja kännyköihin. Hän on jo jonkin aikaa vilkuttaa kuullessaan "hei hei" ja "bye bye" ja tällä viikolla iloisen heilutus reaktion sai aikaan myös "tschüss".

Me aikuiset vietimme juhannusviikkoa arkisissa merkeissä, perjantaina sentään söimme illallisen terassilla kynttilän valossa ja kaipasimme ystäviämme Suomen suvessa. Eilen Mr. Pepper otti vastuun lapsenhoidosta ja minä pääsin hetkeksi yksin kaupungille. Vietin (erittäin kalliiksi tulleen) tunnin erään boutiquen alennusmyynnissä. Kassalla mainitsin ohi mennen saaneeni suosituksen ko. liikeestä ystävältäni Mrs. T:ltä ja samantien kädessäni olikin muotinäytöskutsu eksklusiiviseen VIP-asiakasiltaan.

Kävimme myös koko perhe viehättävällä pitkällä lounaalla Mrs. T:n ja hänen miehensä sekä heidän Little M:n kanssa. Tänään olimme Mr. Pepperin työpaikan Family Barbeque-tapahtumassa maaseudulla. Edellisviikonloppuna erään ravintolan viereisessä pöydässä oli meksikolainen perhe ja tänään he olivat samassa BBQ-tapahtumassa. Vaihdoimme yhteystietoja ja sain kutsun lattari-mammojen tapaamisiin.

Alkavalla viikolla on edessä supermarket-reissu Saksaan, lattemamma tapaaminen meillä, tutustuminen uuteen puistoon ja loppuviikosta lähdemme lomalle, OU JEE.

***

If the previous week was sweaty and busy, this week has been cooler and calmer. My dear brave Panchito was incredibly patient with all the art show visits so we took it easy this week and made more his favorite things.

We went to play in a park with an Australian-British little girl (and her mother). The girl is 6 months older than Pancho so he just admired how she was walking and playing in the sand box. I got an invitation to expat-moms’ book club.

We went to children’s flea market with an Australian-German little boy (and her mother) and found 3 nice children’s books in English. One of them is about Spot baking a cake, another is about Maisy playing hide and seek and the third about a soft bunny getting ready for the bed. I was told that the mother of the little boy also likes baking cakes and that they have a paddling pool on their terrace. We got an invitation for swimming and for a spice cake.

I went to gym and as Pancho was the only child in the child park, the nanny allowed him to go to the ball pool. There were no limits to his joy and happiness!

We went to our every Wednesday morning music group to Gymboree. Pancho was excited about playing the drum. We have also moved from licking the rhythm sticks to clapping the rhythm sticks so there is clear progress in his musical development.

In addition Pancho has switched from pram to push chair, has become acquaint with stones, got a balloon from a nice lady in the tram, let the balloon in the air, took a bite of spring onion stem in a supermarket, saw a cow for the first time in his life, started to point dogs on the streets, lift himself to sit and has been showing increasing interest in keys, sun glasses, wallets and mobile phones. Until now he has known to waive when someone says “bye bye” or “hei hei” but this week he also started to waive when hearing “tschüss”.

We adults had quite an ordinary Mid Summer week though on Friday we did have our dinner in a candle light in our terrace and missed all our dear friends in Finland.  Yesterday Mr. Pepper was in charge of taking care of the baby so I escaped to city center just by myself. I spent (an expensive) hour in sales of a nice boutique. On the cashier I mentioned (just as a small talk) that my friend Mrs. T recommended me this boutique and immediately I was handed over an invitation to very exclusive fashion show for VIP clients.

We (the whole family) also had a lovely long lunch with Mrs. T, her husband and their Little M. Today we went to a family BBQ organized by the company Mr. Pepper works for. Some weeks ago we were in a restaurant and there was a Mexican family in a table near to us. The same family was in the BBQ today! We exchanged contact details and I got an invitation to meet other Latin moms.

Next week brings a grocery shopping trip to Germany, some friends for a coffee, getting to know a new park and on Thursday we will be off to summer holidays. OH JEAH!

Kohtaamisia osa 2 / Encounters Part 2

Minulla on päivityksiä aikaisempaan kirjoitukseen  Kohtaamisia.

Olin viime viikolla jälleen siellä kaupungin hienoimmassa gourmet ruokakaupassa. Siellä on yleensä hyvin hiljaista keskellä päivää. Muista ajankohdista en tiedä, käyn vain keskellä päivää. Se on oivaa aikaa opetella sanakirjan kanssa ruokatuotteiden nimiä. Kalatiski tosin oli kerralla visiteerattu, pieni matkasanakirjani ei tunne kuin lohen ja silakan. Lohi on helppo päätellä muutenkin, sillä se on, sanoisinko, visuaalisesti aika idioottivarmasti tunnistettava kala ja silakoitahan täällä ei ole (ehkä sanakirjasta saa hyvän takan sytykkeen?) Päätin alkaa ostaa tunnistamattomia kaloja tiskin rivistä järjestyksessä ja kokeilla. Sovelsin taktiikkaa Ranskassa ja osoitin sormella valkoista kalaa supermarketin tiskissä, s'il vous plait.  Kala paljasti todellisen minänsä vasta kotona paistinpannulla. Meillä löyhkäsi monta viikkoa. Tunnistamme nyt turskan maan kaikilla virallisilla kielillä.

Ja sitten asiaan. Olin siis haahuilemassa kaikkien kauniisti pakattujen gourmet ruokahyllyjen välissä, kun vastaan käveli tutunoloinen mies. Aika tavallisen näköinen, hyvin huomiota herättämättömästi pukeutunut mies. Kelasin mielessäni kaikki vauvaharrastustoiminnoista tutut isät, naapurit, mieheni kaverit, ylipäänsä kaikki täällä tapaamani miehet (toimitus oli lyhyt). Vasta poistuessani kaupasta monta minuuttia myöhemmin, keksin kuka hän oli. En ollut tunnistaa häntä ilman verkkosukkahousuja, minihametta ja korkokenkiä!

Myös papukaijamies on osunut retkiemme varsille. Hän istuu usein yksin (ilmeisesti) kotitalonsa edessä juoden aamu auringossa  matea, kun olen palaamassa kotiin kuntosalilta (muistanette delfiini-projektini). Hän on jotekin surullisen oloinen. Onkohan hänen papukaijansa karannut?

P.S. Kuvan rouvan tapasin Havanassa muutama vuosi sitten. Samainen señora poseeraa myös Lonely Planet Cuba-oppaassa. Miten pieni maailma, vai mitä?

***
I have some updates related to people I met in my post Kohtaamisia (Encounters)

Last week I visited the city's finest grocery store again. It is very quiet in the middle of day. I don't know though how busy it is other times, I only visit it in the middle of the day. It is very convenient time to learn food vocabulary in German with my small pocket dictionary. I was hoping to learn fish names but it was a very short language lesson as my dictionary knows only salmon and "silakka" (Baltic herring, a small Finnish fish). Salmon is quite idiot proof to identify by looks and there is no silakka in Switzerland (maybe my dictionary will have another life as fire-lighter?). I decided to try unidentified fishes in the order they appear in the counter.  I applied this strategy in France and pointed a white fish in supermarket counter, s'il vous plait. The fish revealed its true identity when frying it in a pan at home. The whole apartment stunk for weeks. We now know cod in country’s all official languages.

Back to the topic…so I was wandering around and among all those beautifully packed grocery items when I saw a man. An ordinary looking man who was dressed in inconspicuous way. I went in my mind through all the daddies from playgroups, our neighbors, my husband's colleagues, basically all the men I have met here (the list was short) but I could not figure out who he was. -until many minutes later. I had not recognized him without fishnet stockings, mini skirt and high heels!

I have also been seeing the parrot-guy. He often sits alone in front of (apparently) his home building and drinks mate in the morning sun when I am returning home from the gym (you might remember my Dolphin-project). He looks somehow sad. Has the parrot flown the coop?

P.S. The lady in the picture I met in Havana a couple of years ago. The same señora poses for Lonely Planet Cuba. What a small world, ha?

Dolphin-Whale-Dolphin-Whale...

Picture from here

Jokunen vuosi sitten jaoin opettavaisen tarinan siitä, miten päätyä valaaksi ja palautua delfiiniksi (juttu  täältä ). Palaan aiheen pariin.

Raskauteni loppupuolella ystävättäreni hehkuttivat imetyksen ihanuutta mainoslauseella "mahtavaa, kun voi syödä joka päivä pullaa ja suklaata ja siitä vaan laihtuu". Uutisesta ilahtuneena nautin pullan päivässä, parhaina kaksi. Ja arvatkaapa mitä? - en laihtunut! -Lihoin! Asiaa, ja alati vatsanseutuville kerääntyviä kiloja, aikani ihmeteltyäni, päättelin metabolismini toimivan käänteisesti.  Imetys ei kohdallani polta rasvaa vaan varastoi sitä.

"Take massive actions" sanoi Anthony Robbins, joten lanseerasin "perjantai-pullan" (= leivonnaisia vain perjantaisin), työnsin lastenvaunuja lumipenkoissa ja vaadin palkkaamaani personal traineriä olemaan armoton. Kolmen kuukauden kuluttua tepastelin taas skinny farkuissani, taputtelin tyytyväisenä takapuoltani ja iloitsin, että tunnistin itseni taas valokuvista. Kunnes...

Uudessa vieraassa kaupungissa pääni täyttyi sellaisista loistavista ajatuksista kuten "kas, lapsihan voi nukkua parvekkeella. Taidapa oikaista itsekin pitkäkseni", "Onpa avocadon kilohinta huikea, laitankin leivän päälle nutellaa", "en ole varma löydänkö kävellen perille,  menenpä varmuuden vuoksi raitiovaunulla". Sveitsi ei myöskään ole tunnettu vähärasvaisista juustofounduista tai pahasta suklaasta.

Jos siis nyt kerron, että useampi taho on tiedustellut onko meillä aikeita hankkia toista lasta ja samalla vilkuillut merkitsevästi vatsanseutuani, nopeimmat ymmärtävät, että valastahan täällä taas muistutetaan. -tai siis ilmeisesti ainakin raskaana olevaa ihmistä...niin tai näin, ei hyvä.

Liityin paikalliselle kuntosalille. Aikaisemman tanssijataustani huomioon ottaen (ks. yllä oleva linkki), itsevarmuuteni ensimmäisellä zumbatunnilla oli korkealla ja eturiviinhän sitä oli pakko tunkea. Tunti oli juuri aluillaan, kun eteeni eturivin eturiviin kiilasi toinen maanantai-aamun zumbaaja. - harmaatukkainen, hieman kumara, kahdeksaakymppiä lähentelevä herrasmies. Oli urheilushortsit, hikinauha ja vesipullo. -ja ne muuvit. Mikä Senior Delfiini! Mikä inspiraatio!

Eläinbongareille tiedoksi: Turun saariston vesissä uiskentelee heinä-elokuussa delfiini. -tai valas. -tai valasdelfiini...

***

Some years ago I shared an educational story about how to transform from dolphin to whale and back to dolphin again (you may find it here, it is only in Finnish though, sorry!). Let's get back to the topic.

At the end of my pregnancy my friends started to tell me how great nursing was as "you can eat cakes and chocolate every day and still you will just loose weight". Inspired by this wonderful news, I ate a slice or two every day. And guess what? - I did not loose weight! I gained weight! After observing this phenomenon and the kilos gathered on my hips for a while, I made a conclusion that my metabolism works other way around: It does not use the fat in my body to nurse the baby, it stores more of it for nursing.

"Take MASSIVE actions" would Anthony Robbins say so I implemented "a cake only on Fridays"-restriction, had marathon long walks with the pram in heavy snow and asked my personal trainer give no mercy. After 3 months of hard work, I was using my skinny jeans, admired my butt in the mirrow and happily recognized myself in pictures again. - Until...

In our new hometown my head was filled with excellent ideas as "oh, the baby sleeps well in the balcony, I should take a nap too", "oh my how expensive avocados are, I'll put nutella on my bread instead", "I am not sure if I can find the place walking, better take the tram". In addition, Switzerland is not known for low-fat cheese fondues or bad chocolate.

So if I tell you now that  a couple of people have asked if we have plans to have more children and at the same time they have been measuring my tummy with their eyes, you may understand that I am back to "whale"-form again. -or at least a form of a pregnant woman. Either way, not good.

I bought an annual membership to local gym. Based on my previous dance experience (pls see the link above)  my self confidence was so big that I went to the first row in the first zumba lesson. It was just about to start when someone walked in front of me; to the first row of the first row.  Grey haired gentleman near to his 80s. He had sport shorts, sweat band and a bottle of water. -and those moves! What an elegant Senior Dolphin! What an inspiration!

Nature lovers be aware, there will be a rare dolphin swimming in the waters of Turku archipelago this July-August. - or a whale. - or a dolphin-whale...