Back to Business / UK Edition



Oho. Yli vuosi edellisestä postauksesta. Valtavan pitkä aika mutta menipä se nopeasti. 

Ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana tuli tehtyä aika vähän. Kärvistelin megalomaanisen raskauspahoinvoinnin kourissa 36 pitkää viikkoa. Pancho parka, noiden kuukausien aikana luettiin monta kirjaa, tehtiin palapelejä, leikittiin legoilla ja muuta sellaista mitä mama pystyi operoimaan vaakatasosta joko sängystä tai sohvalta käsin. Sääliksi kävi myös Pepperiä, joka pitkien työpäivien jälkeen kävi kaupassa, teki ruoan, siivosi ja hoiti lapsen, kun vaimo makasi valkoisena sängyssä ja syöksähteli välillä kylpyhuoneeseen yökkäilemään. 

Sitten saapui Kiiwi. Ihana, reipas, taitava, fiksu ja kaikki odotuksemme ylittävä Au Pairimme Suomesta. Ja muutama viikko sen jälkeen maailman ihanin vauva! Tai siis yhtä ihana kuin Panchokin oli. Tosin luulin, ettei helpompaa vauvaa voi olla kuin mitä Pancho oli mutta olin (iloiseksi yllätyksekseni) väärässä. 

Kesällä meillä oli upeita projekteja, kuten selvittää kaupungin paras maauimala. Suomessakin kävimme kastamassa vauvan ja teimme talon haku reissuja sekä Italiaan että Englantiin. Italian talon nappasi joku muu onnekas mutta Englannin maaseudulta löytyi uusi koti, jonne muutimme lokakuun alussa. Viihdyn käsittämättömän hyvin. Kuka olisi uskonut? Minä, city girl, fiilisteleekin pikkukylän yhteisöä ja maalaismaisemaa!

Nyt kun vauva on puoli vuotta ja Pancho aloitti päiväkodin oppiakseen englannin ennen koulun alkua ensi syksynä (siis kyllä, neljävuotiaana kouluun!), vapautuu minulle toivottavasti aikaa jatkaa tätä pientä blogiani. Metsästän myös valokuvauskurssia, jotta saisin teille kauniita kuvia uudesta elämästämme. Tulossa siis paljon juttuja sisutuksesta sekä tietenkin huomioita ja havaintoja uudesta maasta ja kulttuurista meidän perheen kuulumisten ohella.

***

Whoops. More than a year since my last post. A long time but it went surprisingly quickly.

The first seven months not much happened. I suffered of megalomaniac pregnancy nausea which lasted  36 looooong weeks. Poor Pancho, during those months he read many books, made many puzzles, played with Legos and did only things that mama could operate horizontally, either laying on the bed or on the couch. Poor Pepper too, after long hours at work, he did the grocery shopping, cooked meals, cleaned the house and took care of Pancho while his wife just laid in the bed and made sprints to toilet to retch.

Then came Kiiwi. Our wonderful Au Pair from Finland. And a few weeks later arrived the most beautiful baby boy! I mean, just as beautiful as Pancho was. However, I thought that there could not be easier baby than Pancho was but I was (very luckily) wrong.

During the summer we had lovely projects such as finding the best outdoor pool in town. We also spent two weeks in Finland to show the baby to friends and family. We did house hunting in Italy and UK. The house in Italy went to someone else but eventually we found a lovely new home with huge garden in the English countryside and moved in at the beginning of October. I love it! Who would have thought, me city girl in the countryside?!

Now when the baby is six months and Pancho has just started kindergarten to learn English before he starts school next fall (yes, a four year old to school!!) I hope to have some extra time to continue this little blog of mine. I will also join to a  photography course to provide you with better pictures of our new life. So be aware, a lot of decorating coming up, lessons learnt from gardening and of couse observations from new country and culture.

***
Picture: Lili Harutyunyan www.lilihd.com

Giraffes, Monkeys and Litlle Party Animals

Juhlimme pari viikonloppua sitten Panchon kaksivuotissynttäreitä. Tällä kertaa järjestimme juhlat Baselissa ja kaipasimme tietysti hurjasti isovanhempia, kummeja, serkkuja, tätejä ja setiä, ystäviä ja Suomen rakkaita. Olemme olleet kuitenkin onnekkaita ja tutustuneet ihaniin ihmisiin täälläkin ja juhliin saapuikin 21 Panchon pientä ja isompaa ystävää. Tässä tunnelmakuvia safari-teemaisista juhlista.

***

A couple of weekends ago we celebrated Pancho's 2nd birthday and throw a safari themed party for Pancho's small and big friends in Basel. Of course we missed family and friends in Finland but at the same time felt happy and fortunate for having met so many lovely families in Basel who made Pancho's day. Here are some pictures if you would like to see.

Ystävämme ja luotto-perhekuvaajamme Karolina piirsi kutsukortin Pancholle lahjaksi. Pancho on aina rakastanut Afrikan eläimiä, joten teeman valinta oli helppo.
***
Our dear friend and trusted family photographer Karolina draw Pancho's invitation as a gift for him. Pancho has always loved african animals so the theme was easy to pick-up.

 

Tarjolla oli dippivihanneksia itse tehdyllä hummuksella, kana-ananas-piirakkaa lapsille ja aikuisten versioon lisäsin sinihomejuustoa.

***

We served fresh vegetables with home-made hummus and a salty pie made of chicken and pineapple for kids and for the adults version I added also blue-cheese.

Lisäksi tein sitruuna-timjami-ruutuja Lattemamman blogista napatulla ohjeella. Lattemammalla on erinomaisia, helppoja mutta maukkaita reseptejä ja sain myös inspiraatiota juhliin hänen pienten tyttöjensä synttärijuhlapostauksista.
Koska Pancho on vielä niin pieni, halusin välttää karkkeja, joten tarjolla oli pop-cornin lisäksi kuivattuja marjoja, aprikooseja ja pähkinöitä.

***

I also made lemon-thyme-squares, a recipe I got from Lattemamma, one of my favorite blogs for easy but yummy recipes. I also looked for an inspiration from the parties she has done for her little ones.
As Pancho is still so small, I wanted to avoid too many sweet things and candies so in addtion to popcorn we had nuts, dried berries and dried apricots.

Olin haaveillut kuuma-ilmapallon muotoisesta kakusta (synttärikutsun toisella puolella oli pieni poika kuumailma-pallossa) mutta leivoinkin iki-suosikkini Brita-kakun (suklaisella pohjalla ja ylenpalttisella määrällä mansikoita).Jos olisin keksinyt tämän vähän aikaisemmin, olisin väkertänyt kakun koristeet itse! (linkki Lattemammalta)

***

My original plan was to order a cake of a shape of hot-air balloon but eventually I baked my all-time favorite Brita-cake with a variation of adding some dark cocoa on the dough and plenty of strawberries. If I only found this earlier, I would have made the cake decorations myself! (link via Lattemamma) 

Koska juhlijat olivat aika pieniä, iltapäivän ohjelma koostui pääasiassa syömisestä, kynttilän puhalluksesta ja vapaasta leikistä. Yhden suomalaisen synttäriperinteen kuitenkin järjestimme: vanha kunnon onginta. Löysin hauskat pussit Tigerista ja kala-kankaan paikallisesta kangasliikkeestä. Pusseihin olin sujauttanut afrikan eläimiä sorminukkeina, tarra-arkkeja, pienet saippuakuplapullot, muumi-rusinapurkit ja lasten Tattly tatuointitarroja. Olin yllättynyt, ettei onginta-konsepti ollut tuttu ulkomaalaisille vieraillemme. He kuitenkin pitivät pienestä ohjelmanumerosta kovasti.

***

As the guests were young, there was not so much programme in addition to eating, singing Happy Birthday and free play. However, we did organize one very traditional Finnish birthday party thing: fishing. I was surprised that such thing was not familiar to our foreign guests. The idea is to have that a blanket/fabric stretched on a door and an adult behind it. On the other side the children will "fish" one by one and they will get a small bag of goods to take home with. I found these cute fish bags from Tiger and inside I put finger puppets (safari animals), stickers, Tattly temporary tattoos for kids, a small box of Moomin raisins and a tiny bottle of bubbles.

Kiitos ihanat pikkujuhlijat!
***
Thank you all adorable little party animals!

Mil Pasos

Syyskuun ensimmäinen. Siskoni lähetti minulle linkin tähän  ja olen kuunnellut sitä iltapäivän

repeatilla. Siinä on jotain suloisen melankolista, hiipuvan kesän, lähestyvän syksyn, riipaisevan ikävän mutta tunnelmallisen lohdullisuuden maagista taikaa.

***

First of September. My sister sent me today this link and I have been listening it on repeat. There is something sweetly melancholic, magical,  longing but comforting. Farewell Summer, welcome Autumn.

Back to Business

Phenomena(l):n facebook sivuilla kaivattiin jo uusia postauksia (käy tykkäämässä täällä ja saat linkin uusiin postauksiin omaan news feeds'iisi), joten raukeasti venytellen, rennosti sormilihaksia lämmitellen, aivojen toimintaa viritellen, luovuutta herätellen, palailen upeiden, helteisten "Suomen kesää parhaimmillaan"-viikkojen jälkeen takaisin näppäimistön ja ruudun ääreen. Kameran muistikortti pullistelee kuvia ja pieniä tarinoita, tunnelmia ja vinkkejä jaettavaksi, joten pysykäähän kuulolla, I am (slowly) back to business.

P.S. Kuulin kesällä, että kommenttien jättäminen matkapuhelimesta tökkii, joten vaikka blogin visuaalinen ilme hiukan kärsiikin, kytkin mobiiliversion päälle. Tämän pitäisi helpottaa sekä blogin lukemista, että kommentointia puhelimella. Miltä näyttää?

***

There was a request on Phenomena(l)'s facebook page on having new posts in the blog (like it here to get links to new posts on your facebook news feed) so I am deliberately stretching, leisurely warming up the muscles in my fingers, tuning in my brain and creativity, returning back to my computer after  the most magnificent, hot, "Finnish summer at its best" weeks. My camera's memory card is full of pictures and small stories, feelings, moods and tips to be shared, so stay tuned, I am (slowly) getting back to business.

P.S. I heard there have been difficulties to comment the blog posts with mobile phone so even though the visual look of the blog might suffer a bit, I have switched the mobile version on. This should help both reading and commenting via mobile phones. Please let me know does it work?

Is it Greener...?

Tapahtui kuluneella viikolla: Pepper oli 7 päivää Pariisissa jättimäisessä reumatologian kongressissa. Koko kevään työ ja stressi huipentui viime viikkoon ja pisti miehen koville. Pancho ja minä olimme Baselissa. Joka päivä oli reippaasti yli 32 astetta, pahimpina 37. Kun kivitalon paksut seinät kerran lämpesivät, sisätilat olivat 26 asteen luokkaa ympäri vuorokauden. Viime sunnuntaina loppuivat Panchon vaipat. Oli pyhä ja kaikki kaupat olivat kiinni. Myös maanantai oli pyhä ja kaupat pysyivät kiinni. Kun olimme kerran jo olleet kaksi vuorokautta ilman vaippoja päivin ja öin, päätin samantien viedä homman loppuun ja vieroittaa Panchon kokonaan vaipoista. Kun Pepper eilen tuli kotiin, tein pientä inventaaria kuluneesta viikosta.

Yhteistä meille oli:

1. Väsymys:
- Pepper oli väsynyt, koska häne oli esiintynyt 400 hengelle mutta myös siksi, että hän oli juonut shampanjaa Pariisin yökerhoissa ja trendiravintoloissa aamu neljään.
- Minä olin väsynyt, koska olin valvonut ja vahtinut, ettei Pancho pissaa sänkyyn.

2. Liikunta:
- Pepper oli hikoillut työpaineiden alla mutta myös yökerhojen tanssilattioilla.
- Minä olin hikoillut kantaessani ympärivuorokautisessa helteessä rimpuilevaa Panchoa vessanpytylle.

3. Mielenkiintoiset keskustelut:
- Pepper oli käynyt keskusteluja ympäri maailmaa tulleiden kollegojen, lääkärien ja muiden fiksujen ihmisten kanssa.
- Minun keskusteluni menivät kuta kuinkin näin:
Minä: "Onko pissahätä?"
Pancho: "Ei."
Minä: "Onko varma ettei ole pissahätä"
Pancho: "Ei."
Minä: "Jos nyt kuitenkin käytäisiin pissalla?"
Pancho: "EEEEEIIIII!!!!!"

4. Ostokset:
- Pepper vietti puoli päivää Champs-Élyséellä. Ostoksia hieman hankaloitti se, ettei hänellä ollut aikaa käydä kaikissa kivoissa kaupoissa.
- Minä kävin useamman kerran super marketissa. Ostoksia hieman hankaloitti se, että eräs nimeltä mainitsematon kaksivuotias huusi kurkku suorana 75 % ajasta.

5. Uuden oppiminen:
- Pepper kuuli mielenkiintoisia esityksiä ja oppi uutta omalta alaltaan.
- Minä opin, että mikäli lapsen herättää yöllä pissalle vasta 2:30 jälkeen, pääsee vaihtamaan myös märät alusvaatteet, yöpaidan, unipussin ja lakanat.

Muutamia asioita mitä minulle ei tapahtunut mutta Pepperille tapahtui:
- Kukaan ei kehunut minua tai kertonut minun kehittyneen viime vuodesta
- En nukkunut ilmastoidussa 5 tähden hotellissa välittämättä kenenkään muun vessakäynneistä kuin omistani.

Muutamia asioita mitä Pepperille ei tapahtunut mutta minulle tapahtui:
- Minua halittiin, pussailtiin ja siliteltiin.
- Minua purtiin, potkittiin, läpsittiin ja nipisteltiin.

Emme oikein pääseet yhtämielisyyteen Pepperin kanssa, kummalla oli ollut rankempi viikko mutta olimme molemmat samaa mieltä siitä, että toinen oli viettänyt huomattavasti helpomman viikon kuin mitä oma viikko oli ollut...
***

Happend last week: Pepper was 7 days in Paris and participated a giant Rheumatology Congress. All the work and stress of this Spring culminated on this week and made it a heavy trip for him. Pancho and I were in Basel. Every day it was well over 32 degrees, some of the days even 37 degrees. When the thick walls of our house finally warmed up, it was at least 26 degrees inside around the clock.

Last Sunday I ran out of Pancho's diapers. The shops in Switzerland are closed on Sundays and as Monday was a public holiday, the shops remained closed. By then we had already been two days without diapers day and night so I decided to toilet train Pancho. When Pepper came home last night, I made a small summary on how we had spent our week.

The common things were:

1. Tireness:
- Pepper was tired because he has presentations for an audience of hundereds of people but also because he had been, after stressful (but succesfull) working days, drinking champagne in Paris nightclubs and trendy restaurants until very late hours.
- I was tired because I had been awake every night watching and supervising that Pancho would not pee in his bed.

2. Sports
- Pepper had sweat under the work pressure but also on nightclub dance floors.
- I had sweat when trying to carry struggeling and wriggeling little boy to the toilet in a constant heat.

3. Interesting Conversations:
- Pepper had interesting conversations with colleagues, doctors and other smart people around the world.
- Most of my conversations went more or less like this:
Me: "Do you have to pee?"
Pancho: "No"
Me: "Are you sure that you don't have to pee?"
Pancho: "No".
Me: "Well, let's go to the toilet then"
Pancho: "NOOOOOO!!!!"
 4. Shopping:
- Pepper spent an after noon on Champs-Élysées. It was a bit complicated as he did not have time to visit all the nice shops. 
- I went several times to supermarket. It was a bit complicated as one two year old screamed 75% of the time.

5. Learning new things:
- Pepper listened to world class presentations and learnt new and exciting things.
- I learned that if you wake up the child only after 2:30 to pee, you will also have to change wet underwear, nightgown, sleeping bag and bed sheets.

A few things that did not happen to me but did happen to Pepper:
- Nobody said I have done a good work and have improved from the last year
- I didn't sleep in air-conditioned 5-star hotel and cared nothing else than myself to get to the toilet on time.

A few things that did not happen to Pepper but did happen to me:
- I got many hugs, kisses and cuddles
- I was biten, kicked, slapped and pinched. Several times.

We could not really agree which of us had the more difficult week but we sure agreed on one thing. Both of us thouhght that the other had an easier 

Lost and Found

Kolme viikkoa sitten vietimme viikonlopun Pepperin, Panchon ja isäni kanssa Geneven järven rannalla. Sunnuntain paluumatkalla pysähdyimme Berniin illalliselle, jonka jälkeen jatkoimme kotimatkaa. Ajaessamme ulos kaupungista,  kiitimme onneamme menosuunnastamme, sillä moottoritien vastaan tulevat kaistat olivat  monta kilometriä jumissa tietöiden takia. Ajettuamme noin tunnin ja ollessamme vain 10 minuuttin matkan päässä kotoa, huomasin jättäneeni järjestelmäkamerani illallisravintolan pöytään. Ravintolan kuitista löytyi puhelinnumero ja saatuani vahvistuksen, että  kameralaukku on edelleen siellä,  Pepper heitti uukkarin ja palasimme hakemaan kameraa. Arvanette, että ajettuamme 90 kilometriä ja lähestyessämme Berniä, tietyöt olivat edelleen käynnissä ja vietimme ei-niin-iloiset 30 minuuttia viimeisellä 10 kilometrin etapilla. Ehdimme kuitenkin perille juuri ennen kuin ravintola sulkeutui,  sain kamerani takaisin ja ajoimme takaisin toiset ylimääräiset 100 kilometriä.

Viime sunnuntaina olimme onnistuneen Italian matkan jälkeen istuneet Locarno-Basel junassa jo hyvän tovin, kun tajusin kameralaukkuni jälleen puutuvan. Viimeinen muistikuvani oli Italian ja Sveitsin rajalla sijaitsevan Cannobion rantakahvilasta. En minä eikä Pepper ollut kiinnittänyt huomiota kahvilan nimeen ja koska olimme maksaneet käteisellä, ei  meillä ollut edes kuittia.  Sherlok Holmes-taitoja tarvittiin jälleen: Google mapsin ravintolapalvelu käyttöön. - ei merkintää kahvilasta. Tripadvisor käyttöön. - ei merkintää kahvilasta. Tänka på. Googlen street view! Ensin hain käyttämämme parkkipaikan kartasta ja sitten lähdin "kävelemään" street viewn mukana samaa reittiä mitä olimme kulkeneet pari tuntia aiemmin. Bingo! Löysin kahvilan, zoomasin sen markiisiin ja sain kahvilan nimen. Nimen googlaus. Ei tulosta. Googlaus eri hakusanoilla. Ei tulosta. Uudeelleen zoomaus street view:lla viereisen ravintolan markiisiin. Nimen googlaus. Bingo. Soitto naapuriravintolaan, jossa puhelimeen vastannut henkilö ei puhunut tai osasi vain vähän minun osaamiani kieliä englantia, espanjaa, suomea, ruotsia tai ranskaa ja minä osasin vain vähän hänen puhumiaan, italiaa ja saksaa. Otimme käyttöön ennenkin käyttämäni kielen "insalata mixtan"(=sekoitus kaikkia edellisä, vallitsevana kielenä saksa), jonka avulla sain selvitettyä, että kamerani ei ole viereisessä kahvilassa. Mikä epätoivo! Nieleskelin kyyneliä surusta menetetystä kamerasta mutta ennen kaikkea menetetyistä valokuvista. Kuvia viinitilalta Piemontessa missä yövyimme, upeasta resortista missä hemmottelimme itseämme, herkullisista lounaista, tunnelmallisista illallisista, aurinkoisesta laivamatkasta, Cinque Terren kylistä, Panchosta poolilla, maisemista jossa lenkeilimme ja hengästyimme paitsi huonosta kunnosta myös huikeista maisemista, linnasta johon kiipesin 12 sentin korkokengillä Portofinossa, Panchosta pelaamassa palloa, perheen yhteisistä hetkistä.

Olin valmis hyppäämään seuraavalla juna-asemalla pois, ottamaan toisen junan takaisin, ajamaan taksilla takaisin Italian puolelle ja menemään kovistelemaan kahvilan pitäjää ja mahdollisia silminnäkijöitä selvittääkseni kuka kameran oli vienyt. Pepper ei kuitenkaan antanyt minun jäädä pois keskellä-ei-mitään klo 21 illalla. Pommitin ainoaa Sveitsissä tuntemaani italialaista, herttaista Teresaa, joka on kerran tehnyt minulle mani-ja pedikyyrin ja pyysin apua asian tulkkaukseen. En suostunut uskomaan, ettei kameraa löydy. Synkkien ja kireätunnelmaisten joidenkin kymmenien kilometrien jälkeen, aloimme rauhassa käydä läpi muistikuviamme ja kun oikein pengoimme, ta-daa!, muistikuvamme olivat yhtenäiset siitä, että minulla olisi sittenkin ollut kamera, kun lähdimme Italian puolelta Sveitsin rajaa kohti. Herätimme toivon, että kamera olisikin unohtunut vuokra-auton etupenkin lattialle. 

Eilen aamulla soitin tikkana klo 8:00 autovuokraamoon ja selitin jälleen insalata mixtallani (tällä kertaa vallitsevana kielenä espanja) tilanteen. Kuuntelin henkeäni pidätellen miten mies rapisteli postilaatikosta sinne edellisenä illaltana jättämämme auton avaimen, käveli autotallin poikki auton luo. Avasi ovet, rapisteli, kolisteli ja sanoi mitä suloisimmat kolme sanaa "se on täällä". M-I-K-Ä H-E-L-P-O-T-U-S! Kaiken hyvän lisäksi, hänen kollegaansa tulee Baseliin ensi viikolla ja tuo kameran mukanaan. Säästän 9 tunnin kameranhakumatkan ja ainakin 80 frangia ja entäs ne valokuvat? Ne jaan kanssanne ensi viikolla! 

***

Three weeks ago Pepper, Pancho, my dad and I spent a weekend in Lake Geneva. On Sunday evening on our way back home we stopped in Bern to have dinner. After having the dinner we continued driving to Basel. When leaving the city, we were happy about the direction we were heading to as the traffic towards Bern was completed jammed due to some road work. After driving an hour and just about 10 minutes before arriving home, I noticed that I had left my SRL camera in the restaurant. There was the phone number in the restaurant bill so I called immediately and as soon as got a confirmation tha the camera is still there, we turned around and drove back about 90 kilometers until we got stuck in the same traffic jam we had been bemoaned about previously. After spending 30 minutes on the last 10 kilometeres, we got there just in time before they closed the restaurant. I got my camera back and we hit the road for another extra 100 kilometeres.

Last Sunday, after a lovely holiday in Italy, we had been for a while on a train from Locarno to Basel when all of the sudden I realized that I didn't have my camera with me. My last memory of the camera was in an cafe in a small town, Cannobio, in Italy, close to Swiss boarder. Not me nor Pepper remembered the name of the cafe and as we had paid in cash, we had no receipt from the place.  Sherlok Holmes-skills were needed again: I checked Google maps' restaurant service. - no results for the cafe. I checked Tripadvisor. - no results for the cafe. Had to think. Google Street View! I searched the parking place where we had parked and started to "walk" in the street view the same route we had walked just a couple of hours earlier. I found the cafe, zoomed to its awning to get the name. Bingo! Googled the name but no results. Googled it again but still no results. I zoomed the street view again to see the name of the neighbouring restaurant in its awning. Googled the name, got the phone number. The person who answered the phone did not speak or spoke only little the languages I speak i.e. English, Finnish, Spanish, Swedish or French and I speak only little the languages she knew i.e. Italian or German but using a handy language "insalata mixta" (=mix of all the above language, having the German as the prevailing language) I managed to understand that the camera was not in the cafe. What a dissappointment! I almost bursted into tears for loosing the camera but especially for loosing all the pictures I had taken. Pictures from  a  stunning hotel and vinery in Piedmont,  gorgeous resortin Gamoglio, tasty lunches, romantic dinners, sunny boat trip, Cinque Terre villages, Pancho playing ball, Pancho swimming, breath taking landscapes,  the castle in Portofino where I climbed with my 12 cm high heels,  all those moments with our little family!

I was ready to hopp off from the train, take another train back to Locarno, take a taxi to Italy and investigate what has happened to my camera. I was sure that if I could only get there, I would find the camera. Pepper did not let me get off the train in the middle of nowhere at 9 pm. I could not believe that they did not find my camera. After some tense tens of kilometers, I calmed down and Pepper and I focused on our memories where and when we had seen the camera for the last time. All of the sudden both of us were sure that I still had the camera when we left the cafe and headed to Swiss boarder. I raised a hope that we have forgotten the camera in the rental car.

Yesterday morning I called sharp 8:00 to Locarno's rental car office and explained the situation again speaking my insalata mixta (this time having Spanish as the prevailing language). I was holding my breath when listening how the guy on the phone took the keys from the box where we had left it the previous night, walked through the parking lot, opened the car doors, rusteled, rattled and then said the most beautiful three words: "it is here". What a relief! In addition he told me that one of his colleagues is coming to Basel next Tuesday and could bring the camera. I will save 9 hours trip and at least 80 francs. How about those pictures? Well, I will share them with you next week!

Picture from here

Bubbles and Diamonds, What Else Could a Girl Ask for a Saturday Evening?

Kotikaupungissamme on vain 165 000 asukasta mutta se isännöi vuosittain ainakin kaksi maailman luokan tapahtumaa, kesäkuussa nykytaiteen Art Basel täyttää kaupungin taiteen keräilijöistä ja huippugalleristeista ja maalis-huhtikuun vaihteessa Basel World houkuttaa n. 120 000 kävijää 100 eri maasta maailman suurimmille kello- ja korumessuille. Huhujen mukaan myös Brad Pitt käväisi messuilla pari vuotta sitten tapaamassa Sternin perhettä  ja pääsi parin vuoden jonon ohi ostamaan 390 000 dollarilla Angelinalleen häälahjaksi Ladies Patek Philippe Minute Repeat kellon. 

***

There are only 165 000 habitants in our home town but this small and charming city hosts two world class events every year: in June the world's most important contemporary art event Art Basel brings art lovers and collectors from all over the world and in March-April approx. 120 000 visitors from 100 countries come to see the world's biggest watch and jewelry fair Basel World. There are rumors that some years ago Brad Pitt visited the fair to meet the Stern family and after the meeting he could skip the two years long waiting list to spend 390 000 USD on a wedding present for his Angelina: Ladies Patek Philippe Minute Repeat watch.
 

Viime vuonna mieheni kävi yksin fiilistelemässä hienoja kelloja mutta tänä vuonna saimme yhdessä kutsun Harry Winston coctail-kutsuille. Tilaisuus alkoi klo 17 mutta menimme tuttaviemme kanssa messuille jo pari tuntia aikaisemmin kiertääksemme messualuetta. Harry Winston oli muuten ensimmäinen kultaseppä, joka lainasi timantteja Oscar gaalaan osallistuvalle näyttelijättärelle. Miten nerokas markkinointistrategia!

***

Last year my husband visited to fair alone just to see the watches but this year we were invited to Harry Winston cocktail party and went together. The party started at 5 pm but we wanted to see the fair so we went there a couple of hours before. Did you know that Harry Winston was the first jeweler to loan diamonds to an actress in Academy Awards? What a genius marketing strategy!

Cocktail tilaisuus oli Harry Winstonin messualueella (ks. kuva alla) ja tarjolla oli erinomaista shampanjaa, herkullisia coctail-paloja ja vielä herkullisempaa peoplewatchingia. Vieressämme seisoi mm. Swatch groupin omistaja conversen lenkkareissa ja myöhemmin illalla Harry Winstonin toimitusjohtaja Nayla Hayek saapui juhliin. Oli myös mielenkiintoista seurata miten yläkertaan marssi suoraan ovelta mm. 8 hengen japanilaisseurue isot nahkasalkut käsissä. Portaita vahtivalta vartijalta kuulin, että yläkertaan pääsee ainoastaan ajanvarauksella ja suljettujen ovien takana käydään kauppaa uudesta mallistosta. Onneksi myös alakerrassa oli esillä upeita luomuksia, mm. postauksen lopussa oleva uniikki Glacier. 

***

The cocktail party was held in the Harry Winston salon. Excellent champagne and stylish & tasty finger food were served non-stop. In addition to the bubbles and snacks, I enjoyed the people watching. The owner of the Swatch Group was standing just next to us and later in the evening Nayla Hayek, the CEO of Harry Winston, joined the party. It was also fascinating to watch the people who went straight upstairs. A guard on the stairs told me that the admission was only by appointment. Behind the closed doors there were buyers from all over the world to see the new collection and purchase. Luckily we could also see some fabulous pieces downstairs such as the unique timepiece Glacier (see the picture at the end).

Four previous pictures from here

 

Vaikka tilaisuus oli hieno, parasta illassa oli seurue kenen kanssa saimme laseja kilistellä. Tapasimme hurmaavia ja fiksuja uusia ihmisiä, jotka toivomme tapaavamme pian uudelleen.

***

The event itself was amazing and we had some much fun but the best part was all those lovely, smart and charming people who we met and spent the evening with. I hope to see you guys soon again!

 

 

Olen haaveillut kauniista korukellosta, joka sopisi iltapuvunkin kanssa. Viimeinkin löysin sellaisen!

***

I have been dreaming of a formal watch to use with an evening dress. Finally I found it!

 

 

Seuraavana päivänä jatkoimme ihmisten ihailua ja hengailua messutunnelmassa messukeskuksen  terasseilla. Ensi vuonna uudelleen!

***

The next day we continued the people watching and hanging around the exhibition hall. I will definitely come back next year!

 

 

Oh Murphy...

Viime viikolla lähdin ensimmäistä kertaa yksin lapsen kanssa Saksaan ostoksille. Matka oli oikein mukava aina siihen asti, kun Pancho alkoi ruokakaupassa vaikertaa, nuokkua ja muuttui minuuteissa kuumaksi kekäleeksi. Kanafileet jäivät lihatiskille ja voitaikinat pakastealtaaseen, kun lähdin kiikuttamaan tajunnan rajamailla olevaa lasta juna-asemalle ja suoraan Sveitsin puolelle lääkäriin. Pepper teki töitä ympäri kellon ja minä hoidin yksin ensimmäistä kuumettaan potevaa pienokaistani.

Tänään Pepper lähti koko viikoksi työmatkalle. Ensimmäinen päivä yksin kotona oli oikein mukava aina siihen asti, kun Pancho muutui kesken iltapuuron vitivalkoiseksi, huulet siniseksi ja poika alkoi nuokkua syöttötuolissaan. Lähdin viemään häntä iltapesulle ja ennen kuin tajusinkaan, eteisen lattia, seinät ja ovi oli kuorrutettu oksennuksella. En olekkaan aiemmin hoitanut oksentavaa lasta, eli pieni tänka på. Soitto siskolleni, kolmen lapsen äidille ja  sain käytännön vinkit mites tästä näppärästi yksin yön yli selvitään.

Makuuhuoneemme on nyt vuorattu pyyhkeillä, puhtaat vaihtoyöpaidat, täkit, lakanat, unipussit yms. on laitettu lähelle valmiiksi. Olen istuttanut ajatuksiini toimintamallin, että jos ehdin, annan lapsen oksentaa omaa rintaani vasten. On (kuulemma) paljon helpompaa pistää omat vaatteet pesuun ja käydä itse suihkussa kuin siivota oksennuksia sängystä, seinistä, verhoista, matoista. Iso, iso, ISO hatunnosto yksinhuoltajille. Ja toistan: Oi tukiverkko, miten sinua näinä ajanjaksoina kaipaankaan.

***

Last week I made my first trip alone with Pancho to Germany. We had a great day until Pancho started to feel bad in a supermarket and turned hot in minutes. I left all grocery shopping and run to a train to get him asap back to Switzerland and straight to see a doctor.  Mr. Pepper had to work clock round and I was alone to take care of Pancho's first fever.

Today Mr. Pepper left for a business trip for a week. The first day at home alone was great until Pancho  started to feel bad, went completely pale and his lips turned into blue while he was eating his evening oatmeal. I picked him up and before I even noticed, the floor, walls and the doors were covered with vomit. I have not taken care of vomiting child before so had to call my sister, a mother of three children for advices how to survive alone the night.

Our bedroom is now covered with towels, I have clean pajamas, blankets, sheets etc ready and I have been mentally prepared that in case I have time to catch him, I will let him vomit against my chest. It is (apparently) much easier to change my clothes and take a shower than clean vomit from bed, walls, curtains, carpets...my respect single parents, my respect! And I want to repeat myself: Oh,  these are the moments when I most miss my friends and family in Finland.

My Hood

Minulta kysytään usein miten viihdyn Sveitsissä. Vastaan, että oikein hyvin kiitos. On puhdasta, siistiä, toimivaa ja turvallista. Ranskan viinit ja juustot ovat 15 minuutin junamatkan päässä, Saksan herkut 10 minuutin. Kotikaupunkimme on niin iso, että voin äiti-lapsi-harrastaa englanniksi vaikka joka päivä ja ihailla keskustassa huippumuotiliikkeiden ikkunoita mutta samalla se on maantieteellisesti niin pieni, että voin kulkea kaupungin toiselta puolelta vastakkaiselle ilman sen kummempaa aikataulusuunnittelua sekä törmätä kaupungilla tuttuihin. Kaikki osaavat lausua lapseni nimen oikein ja kuulen päivittäin vähintään neljää, useimmiten viittä kieltä. Treenaan italian kieltäni suutarini ja lähikahvilan tarjoilijoiden kanssa, saksaa tapailen kadulla ja kiinalaisen kortteliompelijan kanssa, tänään tein ostoksia eräässä boutiquessa ranskaksi ja ystävien kanssa puhun pääasiassa englantia ja suomea. Vihannekset ovat tuoreita ja leikkokukat edullisia. Kauppojen juustovalikoima on erinomainen. Suklaa on maailman kuulua. Jos hiihtäisin, hehkuttaisin lyhyttä matkaa Alpeille. Ihmiset ovat avuliaita eikä juoppoja juuri näy.  Junamatka Pariisiin kestää 3 tuntia ja 3 minuuttia. Kaikki tämä on ihanaa mutta se mistä tykkään yli kaiken, on ilmasto. Miten voisin olla viihtymättä maassa, jossa voi pukeutua talvivaatteisiin mutta istua terasseilla tammikuussa!

I am often asked whether I like living in Switzerland. I have to admit that I like it. Switzerland is clean, tidy, safe, diverse and everything works. French wines are only 15 minutes train trip away, Germany 10 minutes car drive. Our home town is big enough to have mommy-child activities in English for every day and high couture fashion stores but at the same time small enough to have everything in either walking distance or just a short tram trip away. Everyone can pronounce the name of my child and daily I hear at least four, often 5 languages. I practice my Italian with our cobbler and the ladies in our corner cafe, German on the streets and with a Chinese sewer, today I bought a cashmere pullover in a boutique in French and with friends I speak English and Finnish. Vegetables are fresh and flowers are inexpensive. The selection of cheese in super markets is excellent. If I skied, I would mention the proximity of the Alps. The people are friendly and there are not many drunks on the streets. A train trip to Paris takes only 3 hours and 3 minutes. All this is wonderful but most of all I love the climate. How could I not enjoy living in a country where people may use winter clothes but still sit outside in January!

Getting Pretty for the New Year

Hyvää uuden vuoden ensimmäistä päivää ja terveisiä lentokenttäloungesta! Kaksi sielulle, sydämelle ja naurulihaksille hyvää tehnyttä viikkoa Suomessa on takana mutta ennen kuin pääsemme takaisin Sveitsiin, meillä on Panchon kanssa vielä rapsakat 5,5 tuntia odotusta Frankfurtin lentokentällä edessä. Pepper lentää valitettavasti eri reittiä ja nyt kun Pancho pitää siestaa rattaissa, minulla on loistavaa aikaa käsitellä kuvia ja fiilistellä viettettyä joululomaa.

Jos Suomi tuntuu kalliille maalle, kannattaa muuttaa Sveitsiin. Alkaa Suomikin tuntui edulliselle. Aina kun käymme 'kotona', pyrimme hoitamaan suurimman osan isoimmista hankinnoista ja huolloista Suomessa. Tämäkään reissu ei tehnyt poikkeusta, joten koko perheen tukat on nyt leikattu ja mamin kynnet lakattu, ripset huollettu, sokeroinnit sokeroitu. On hyvä aloittaa uusi vuosi kiillotettuna.   Huolimatta siitä, missä asumme tai oleilemme, perheemme tukat leikataan siis  Suomen Turussa paitsi kerran, kun Panchon kiharat leikattiin San Diegossa, super söpössä Pigtails & Crewcuts lastenkampaamossa. 

***

Happy New Year and greetings from an airport lounge. Two weeks of happy moments with our loved ones in Finland are behind but before Pancho and I get to Switzerland, we still have some nice 5.5 hours between the flights at Frankfurt Airport ahead of us. Unfortunately Pepper had to take another route so now when Pancho is having a siesta in his push chair, I have good time to go through all the pictures I took and think about our lovely Christmas break.

If you consider Finland expensive, you should go to Switzerland. -Finland will quickly start feeling inexpensive. Whenever we go 'home', we try to make all the major purchases and get all the services done in Finland. One of those is getting our hair cut, except once when Pancho's got his "My first haircut"-experience in Pigtails & Crewcuts in San Diego.

Pancho valitsi paloauton mutta menopeleiksi oli tarjolla myös poliisiauto, avoauto ja lentokone.
***
Pancho chose the fire truck but there were also a police car, convertible and an airplane.

Ikimuistoisesta kokemuksesta sai hiustupsulla ja kuvalla varustetun "Ensimmäinen tukanleikkuuni"-todistuksen ja kampaamon hyllystä tarttui mukaan lasten luomu hiusvaha, jota suittiin kultakutrin vallattomiin kiharoihin joululomankin juhlatilaisuuksissa.

***

Pancho was so proud of his "First Haircut"-diploma. They even clued some hair and a picture with it!

It was a remarkable experience and I also got him a natural styling balm for babies which became handy for all the Christmas and New Year's Eve parties. 

Happy Holidays!

Parikymmentä vuotta sitten siskoni piirsi yllä olevan kuvan ja hänen koulunsa teetti piirrustuksesta postikortteja. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, Hyvää Joulua Rakkaat, Ihanat lukijani.

***
A couple of decades ago my sister draw the picture above and her school printed postcards of it. With this cute drawing I wish you all, my dear, sweet readers Happy Holidays and relaxing time with your loved ones.

I've got the brains, he got the looks

Käteni tärisevät. Ovat aina tärisseet ja tulevat todennäköisesti aina tärisemään. Itse en yleensä tärinää huomaa mutta muut silloin tällöin sitä kauhistelevat. Kävin joskus tutkituttamassa syytä käsien tärinälle. Aivonikin kuvattiin mutta poikkeavaa ei löytynyt. Sen sijaan neurologi kehui aivojani kauniiksi. Olen tällä hetkellä perheessämme ainoa, jolla on vedenpitävää kuvamateriaalia ja todistuisaineistoa siitä, että minulla on aivot, (kauniit aivot) Tämä on erinomaisen hyödyllinen ase mainita esim. kiistatilanteissa.

Tähän asti käsieni tärinällä on ollut rooli ainoastaan työnhaastatteluissa, joissa olen kieltäytynyt kohteliaasti tarjotusta kahvikupista. Kunnes... tänään tärinä teki minulle tepposen. Leikkasin kauniin kypsää tomaattia ja viuuuuh, näin sivusilmällä miten sormestani lensi pala kaaressa. Siis P-A-L-A K-A-A-R-E-S-S-A! Olin pyörtyä ällötyksestä ja pelästyksestä. 

Onneksi Pepper oli kotona, talutti minut istumaan, puhdisti ja teippasi sormen ja totesi, että jään henkiin. Ensin olin epätoivoinen, sillä kyseessä on vasen nimetön. Parahdin pilanneeni paraatisormeni mutta asiaa tarkemmin ajateltuna, se oli ehkä paras sormi saada pieni kolo. Toivon, että kihla- ja vihkisormukset vievät huomion pois puuttuvasta palasta. 

Tarkasta tuijotusharavoinnista huolimatta, en löytänyt palaa. Toivon, ettei se lipsahtanut  liedellä olleen jauhelihakastikkeen joukkoon.

***

My hands tremor. They have always tremored and will most likely to continue tremor. Usually I don't notice the shaking myself but sometimes my family or friends might make a note. Some years ago I went to see a doctor to find a reason for such tremor. They took a magnetic resonance imaging of my brain but did not find any abnormality. Instead the neurologist said that I have beautiful brain. At the moment I am the only person in our family who has solid proof evidence of having brain. This fact becomes handy in a dispute situation.

The tremor has never really limited my life (except in job interviews where I have to kindly refuse any offered coffee) until...today. This afternoon the tremor tricked me. I was cutting a juicy red tomato when all of the sudden I saw a piece of my finger flying. Did you hear me, a piece of my finger! I almost fainted, such a disgusting thing!

Luckily Mr. Pepper was at home. He cleaned and plastered my finger and said that I will survive. First I was desperate as it was my ring finger but now when I think about it, maybe my engagement and wedding rings will drag the attention away from the tiny hole in my finger. 

Despite of a careful inspection, I did not find the piece of my finger. I just hope it did not land in the Bolognese sauce.

Checkmate

Keskustelimme Pepperin kanssa Panchon joululahjoista. Keskustelu kääntyi siihen, tarjoammeko lapsellemme tarpeeksi virikkeitä, opetammeko hänelle oikeita asioita ja sopivin annoksin. Pepper ilmaisi huolensa siitä, että shakin peluukin olisi kohta aloitettava, kuulemma jo neljävuotiaat harjoittelevat sitä. Muistutin häntä, että poikamme on vasta yksi ja neuvoin häntä rauhoittumaan asian tiimoilta ainakin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Päätimme hankkia Play Mobilea, Mega Blockseja ja xylofonin.

***

Mr. Pepper and I were talking about Pancho's Christmas presents. Along the conversation we got to a subject covering whether we provide enough stimulation for Pancho's development and whether we are teaching him enough things. Pepper was seriously concerned as he had read an article stating that kids shall start playing chess at very early age. I reminded Pepper that Pancho is still only 15 months and advised him to calm down for at least for the next three years. We decide to get for Pancho some Play Mobile, Mega Blocks and a xylophone.

A Heart, Love and Frozen Mornings

Kun tapasin mieheni, olin juuri muuttanut Meksikosta Suomeen. Mieheni asui Ruotsissa, minulla oli koti Turussa ja silloinen työni vei minua ympäri Suomea. Eräänä maanantain aamuna Pepper joutui lähtemään aikaisella aamukoneella takaisin Tukholmaan ja minä jäin aamutoimiin. Kun itse lähdin pari tuntia myöhemmin, odotti minua parkkipaikalla mitä romanttisin tervehdys.

Viime yönä pakkanen oli saapunut kaupunkiin. Vieläkin, kuusi vuotta tapahtuneen jälkeen, sydämeni sykähtää nähdessäni huurteisen auton ikkunan.

***
I had just moved from Mexico to Finland when I met my husband-to-be. He lived in Sweden, I had home in Turku and worked around Finland. One Monday morning he had to catch a very early morning flight to Stockholm. When I left for work, a couple of hours later, the most romantic message was waiting for me in the parking lot.

Last night we got below 0 celcius. Still, after 6 years, my heart takes an extra beat when I see a frozen car window.

Flow over the Atlantic

Joskus on toistettava jotakin asiaa monta kertaa ennen kuin huomaa todella tykkäävänsä siitä. Minulle kävi niin ja huomasin tykkääväni aivan valtavasti päiväsaikaan tapahtuvista Atlantin ylittävistä lennoista. Atlantin ylittävillä lennoilla on yleensä hyvät koneet, matkustajat ovat rauhallisia ja hyväntuulisia, lennoilla vallitsee hyvä fiilis ja mikä parasta, näillä lennoilla pääsee todelliseen ajatusten flow-tilaan. Yleensä saavutan flow:n noin neljännen lentotunnin kohdalla kun olen syönyt, katsonut yhden elokuvan ja kuunnellut hetken "Life is Good"-soittolistaani.

Sitten onkin määränpäästä riippuen vielä 6-9 tuntia aikaa saada ajatuksensa vaikka minkälaiseen järjestykseen, tehdä kauan ilmassa roikkuneita, poimimista odottaneita päätöksiä, työstää omaa luovuttaan, tehdä elämän viisivuotissuunnitelmaa ja kevennyksenä kirjoittaa tietenkin loputon määrä (rakastamiani) listoja. Suosikkilistani ovat "Mitä aioin matkakohteessani tehdä", "Kaupunkeja joihin haluaisin matkustaa", "Mitä vaatekaapistani puuttuu a.k.a. the Shopping List", "Keitä kutsua illalliselle" ja uusinpana "Mistä blogata kun pää on tyhjä".

Samanlaiseen ajatusten flow tilaan pääsen ainoastaan matkustaessani yksin yli 8 tuntisilla bussimatkoilla, suositelen lämpimästi kokeilemaan myös niitä. Joku sanoi joskus, että kun matkustaa hitaasti, myös sielu ehtii mukaan. Voisinpa luoda näin jetlagin ja aamu kello kahden kunniaksi Tzinzismin ja sanoa, että "Kun antaa ajatuksille ja luovuudelle koko Atlantin verran tilaa, saapuu onnellisena perille".

Maalaus Aarre Heinonen

***
Sometimes only a continuos repetition makes you realize that you truly like something. It happened to me recently as all of the sudden I realized that I really, really like day time long-haul flights crossing the Atlantic. Generally speaking the planes are good, the passenger are calm and on a good mood, there are good vibes on the flight and the best on these flights is that you can get yourself to a real flow with your thoughts. I reach such flow after I have eaten, watched one movie and listened for a while my "Life is Good"-music list.

Then I will have, depending on the destination, 6-9 hours to organize my thoughts, create new ideas, make decisions and draft many lists. My favorite lists are "To do and see in my destination", "Cities I would love to travel to",  "What is missing from my wardrope a.k.a. the shopping list", "Who shall we invite for dinner/brunch/lunch" and the newest list "What to blog about when you run out of ideas".

I can only reach similar flow when traveling alone over 8 hours bus drives, I warmly recommend to try those too. Someone said that when you travel slow, your soul is able to join the trip. To praise the jetlag and the fact that it is 2 am in the morning, I could create here a Tzinzism and say "When you travel slow and give your thoughts room of a size of the Atlantic, you will land wiser and happy".

Painting Aarre Heinonen

Angels on the Road

Yö on jo laskeutunut Enkelten kaupunkiin, tuntuu hyvälle olla taas täällä. Viimeksi kävin Los Angelesissa 2007 työhaastattelussa. Se olikin hyvä reissu, sillä sain sekä duunipaikan että vastaan kävelivät Brad Pitt, George Clooney ja Matt Damon. 

Enkeleistä puheenollen, amerikkalaisissa elokuvissa näkee usein enkeleitä, jotka elävät ihmisten keskuudessa ja auttavat pulaan joutuneita poloisia  (City of Angels, Meet Joe Black). Luulen, että he ovat niitä, jotka ilmestyvät yllättäen juuri silloin, kun apua eniten tarvitaan  ja tekevät vastiikkeetta palveluksia puhtaasti auttamisen ilosta. He ovat niitä, jotka avaavat oven, kun tarvitset kolmannen käden, pidättelevät raitiovaunua, kun juokset kohti pysäkkiä, tipauttavat eteesi, käteesi tai jalkoihisi kolikon tai alennuskupongin juuri silloin, kun se sinulta puuttuu,  antavat  upgraden bisnesluokkaan tai parempaan hotellihuoneeseen, kun olet väsynyt matkalainen, sanovat sinun tekevän hyvää työtä vaikka lapsesi on huudellut läpi ravintolaillallisen ja heitellyt ruokaa 2 metrin säteelle, suovat ystävällisen sanan ja hymyn, kun maailma muuten on pilvinen.  

Uskon myös suojelusenkeleihin ja olen tavannut omistani ainakin kaksi. Ensimmäisen, kun juuri Meksikoon muutettuani jäin vahingossa väärällä metropysäkillä pois ja  nousin tietämättäni ylös hyvin, hyvin, hyvin vaaralliselle ja epämääräiselle asuinalueelle. Pelastajani ilmestyi juutalaisen perheenisän muodossa, poimi minut pimeältä kadulta taksiinsa ja vei omalle kotiovelleni. Ei huolinut maksua matkasta mutta vannotti, etten enää ikinä menisi kyseiselle alueelle.

Toinen tipahti taivaasta viime Espanjan reissulla, kun autostamme puhkesi rengas Malaga-Marbella moottoritiellä. Kaikki ko.tietä ajaneet tietävät, että se on tie, jonka varrelle et halua jäädä. Tienpenkka on niin kapea, että auton oven avaaminen ja poistuminen autosta on vaarallista ja rekat ajavat ohi 120km/h. Lisätään siihen armottomasti pilvettömältä taivaalta paahtava aurinko, lämpöasteita 29, laitetaan 13 kk vauva takapenkille nukkumaan. Ennen kuin ehdimme "mitäs täältä pois päästään" sanoa, ilmestyi taaksemme tiepalvelun auto ja nuori hymyilevä mies vaihtoi puhjeen renkaan (melkein) käden käänteessä. Alkuun hän nimittäin väänsi ruuveja väärään suuntaan, mietti tovin ankarasti ja löysi sitten oikean suunnan. Mielestäni se oli erikoista "tiepalvelun" mieheltä ja jälkikäteen tulinkin siihen tulokseen, että ehkäpä hänellä oli vierähtänyt hetki aikaa enkelten renkaanvaihtokurssista.

Omat suojelusenkelini tekevät siis hyvää työtä kellon ympäri ja lainaan heitä mielelläni myös rakkailleni silloin, kun itse olen turvassa mutta joku läheisistäni tarvitsee extra-huolenpitoa.

Turvallisia matkoja teille muruset, me jatkamme omaamme kohti pohjoista. Kuullaan taas pian!

***

The dawn has fallen on the City of Angels but I am excited to be here again. Last time I visited Los Angeles in 2007 for a job interview. That was a good trip as I got the job plus saw Brad Pitt, George Clooney and Matt Damon.  

Talking about angeles, in American movies there are often angels living among humans and helping the ones in trouble (City of Angels, Meet Joe Black). I think they are those who appear just when you need them most. They open you the door when you need a third hand, they hold the tram when you are running towards the tram stop, they drop you a coin or discount coupon when you lack one, they upgrade you to business class or better hotel room when you are a tired traveller. They tell you that you are doing a good job even though your child has screamed through the whole meal in a restaurant and thrown food in the range of 2 meters. They are the ones who give you a smile when the sky is cloudiest.

I also believe in guardian angels and I have met at least two of mine. The first I met when I had just moved to Mexico City and got off in a wrong metro station. It was extremely dangerous neighborhood and it was getting dark. My guardian angel appeared in a form of jewish father of three daughters. He picked me up to his taxi and took me to my home front door. He did not accept any payment for the ride, he just made me to promise that I would never go to that area again.

Another angel fell from the sky on our last trip to Spain when we got a flat tire in the high way from Malaga to Marbella. Anyone who has driven that highway knows that it is not a place where you want to stop. The side of the road is so narrow that it is dangerous to even open the door, not to mention getting out of the car. It was 29 (celsius) degrees and the sun was shining mercilessly. Pancho was sleeping on the back seat and the trucks were passing us 120km/h speed. It was a tough situation.

Before we could say "how to get out of here safely? we saw from the rear mirror a maintenance vehicle stopping behind us, a young smily guy hopped off and changed the tire. -for free! At the beginning he was turning the bolts to wrong direction but after some heavy thinking he found the right way. I think it was strange taken into account that he was supposed to be a highway service man but then I thought that maybe it was a long time ago when he took the angels "how to change a flat tire"-course.

So my guardian angles do an excellent job and they work round the clock. When me and family are safe, I tend to borrow some of my angles to my dearest who occasionally need extra care.

Safe travels for you sweeties, we heading towards north. I'll keep you posted!

Picture/Kuva: Pinterest