Spring 2014 Fashion Trends

Kävin kummityttöni luona. Hän oli itse valinnut vaatteensa ja poiminut lopuksi äitinsä korulippaasta sopivan kaulakorun. Mielestäni loistavaa kevään muotitrendien tulkintaa kuusivuotiaalta; tummanvihreät haaremihousut (löysät housut), valkoinen pitsihihinen t-paita (pitsi ja läpikuultavuus), kultainen bolero (metallinhohto ja lyhyet yläosat), hiukset laitettu (letti) ja trendikäs kaulakoru (hapsut, pastelli puuteripinkki). Nuori fashionista oli sisätiloissa paljain varpain ja huolestui kovasti, kun ehdotin kuvausta terassilla. Asuun sopivat kengät kun olivat vielä talvisäilössä.

P.S. Muistatteko tämän nuoren trendsetter japanittaren?

***

I met my goddaughter. She had chosen her outfit by herself and borrowed the necklace from her mother. She has excellent interpretation of this spring's fashion trends taken into account that she is only six years old: galligaskis (loose bottom), white shirt with lace sleeves (lace and cheer), golden bolero (metal colors and short tops), hair done (braid) and trendy necklace (fringes, pastel pink). The young fashionista was barefooted inside and got worried when I suggested taking the picture outside. The right shoes for this outfit were still in the storage for the winter.

P.S. Do you remember this young japanese trendsetter?

Baby Boy, Bundle of Joy

Vauvantuoksuisia terveisiä Kuopiosta! Tulimme Panchon kanssa kolmannen siskonpoikani ristiäisiin, leikkimään Panchon serkkujen kanssa, viettämään aikaa perheen kanssa ja katsomaan lunta. Vauva on ihana, suloinen ja mitä fiksuin. Voisin vain helliä, silitellä ja nuuhkia häntä loputtomiin.
***
Hi from Kuopio! Pancho and I came to my third nephew's christening, to play with Pancho's cousins, spend some time with the family and to see snow. The baby is a-d-o-r-a-b-l-e and smart. I could just hold him forever.

Does Order Always Make Sense?

li

On päiviä, jolloin tuntuu etten tee muuta kuin siivoan, järjestelen, siivoan ja järjestelen jälleen. Yritän opettaa Panchoa siivoamaan jäljet leikkien jälkeen ja päivän päätteeksi. Olin sitä mieltä, että asiat pitää olla loogisessa järjestyksessä kunnes viime viikolla kävimme  iltapäiväteellä Baselin taidemuseossa. Rakastan museoiden kauppoja, joten piipahdin teen lomassa myös siellä. Lastenosastolta löytyi hauska sveitsiläisen taitelijan ja koomikon Ursus Wehrli kirja The Art of Clean Up.

Kirjan kuvat tekivät minulle tepposen ja saivat minut ajattelemaan, pitääkö kaiken tosiaankin aina olla järjestyksessä? Onko järjestys joskus kertakaikkisen absurdia ja pilaa koko idean? Tappaako järjestys tietyissä tilanteissa hauskuuden ja luovuuden? Miten määritellä asiat, joissa järjestys on tarpeellinen ja milloin nimenomaan kaos ja epäjärjestys on tarpeellista? Katsokaa lisää kuvia täältä ja kertokaa mitä mieltä olette?
***
There are days I spend cleaning up, organizing things, cleaning up and organizing things again. I have always thought that the things should be in order until last week.  We had tea in the café of Art Museum Basel and as I love museum shops, I spent some time there too. On their children's section I found the book The Art of Clean Up by Ursus Wehrli.

The pictures twisted my mind. Is it always necessary to have order? Or is having things organized sometimes absolutely insane and absurd? Are there things and moments when having disoder is the key and organizing things would kill all the fun? Check more pictures here and tell me what do you think? 

Pictures from here and here

The Old Lady in the Mirror

Jokin aika sitten vietimme rakkaan ystäväni, kutsuttakoon häntä vaikka nimellä Chikara Senren, kanssa tyttöjen iltaa. Tukat oli nätisti, sumusilmät säihkyivät ja korkkarit kopisivat. Vietimme alkuiltaa ystävättäreni luona ja ennen puolta yötä suuntasimme kohti keskustaa. Matkalla Turun yöhön, näimme tyttöjoukon, jonka keski-ikä oli n. 22 vuotta. Tytöt olivat nättejä, sileitä ja täynnä sellaista energiaa, joita vain kaksikymppisillä voi olla. Sääret olivat pitkiä, reidet kapeita, ihot kuulaita ja yhtäkkiä koin itseni hyvin vanhaksi.  Ihmettelin ääneen miten olen viimeisen puolentoista vuoden aikana niin äkisti vanhentunut, muuttunut suorastaan tädiksi. Tuntui, että olen vanhentunut ainakin viisi vuotta Panchon syntymän jälkeen. Silmänaluset ovat tummemmat, iho harmaampi, rypyt syvemmät. 

Päivittelin tapahtunut mutta Chikara sanoi minun puhuvan pötyä. Hänen teoriansa mukaan en näytä yhtään sen vanhemmalle kuin mitä näytin puolitoista vuotta sitten mutta koska olen henkisesti kasvanut ja viisastunut ainakin viisi vuotta lapsen syntymän myötä, itse näen peilistä vanhemman naisen. Chikara  kertoi, että harhakuvani on tyypillinen monella tuoreella äidillä ja lohdutti sen menevän pian ohitse. Ajattelin, että hän hyvänä ystävänä yrittää vain lohduttaa minua, kunnes hän esitti tiukan kysymyksen: "Kuinka moni äidiksi tullut ystäväsi näyttää mielestäsi paljon vanhemmalta kuin aikaisemmin?". Kävin mielessäni läpi ystävättäreni ja totesin, että kaikki heistä ovat lapsen saamisen jälkeenkin kauniita, upeita, nuoria, hehkuvia, heleitä ja kertakaikkisen ihanan näköisiä, eikä kukaan heistä näytä viittä vuotta vanhemmalta. Chikara vakuutti, etten tee tuohon joukkoon poikkeusta. Vanheneminen on vain omassa päässäni ja hän lupasi, että kunhan aikaa hieman kuluu, katsoo peilistä taas oma "vanha" minäni, siis nuori nainen, jolla vaan sattuu olemaan äitiyden mukanaan tuomaa elämänkokemusta, kypsyyttä ja vastuuntuntoa.

Näin ystävänpäivän jälkimainigeissa haluan kiittää viisasta ystävääni Chikara Senreniä, joka saa minut aina paremmalle tuulelle, uskomaan itseeni ja tuntemaan itseni eheäksi. Kiitän myös kaikkia niitä ihania, upeita, kauniita ja mielettömän hienoja naisia (lapsilla ja ilman lapsia), Ystäviäni Helsingissä, joiden hurmaavasta seurasta olen saanut viime päivinä nauttia sekä tietysti niitä, joita en käytännön syistä tänä viikonloppuna tavannut. Rakkaat ystävät, kiitos että olette, teette elämästäni onnellisemman!
***

Some time ago me and my dear friend, let's call her here Chikara Senren, had a girls' night out. On our way to the city center, we saw a group of young girls in their twenties. Even though we had our hair beautifully done and we were all dressed up, suddenly I felt very old. I said to my friend that after Pancho was born, I look at least 5 years older  than 18 months ago. I think my face has more wrinkles, my skin got grayer and I look very matronly.

Chikara said that all I was saying was nonsense. According to her theory I did not look any older, it was just all the life experience, responsibility and maturity gained after having a baby greeting me in the mirror and in my own eyes I see myself older. Chikara also told me that such delusion is common among new mothers and it will pass. First I thought that she was just trying to make me feel better but then she asked me the question: "How many of your friends look older than they did before having children?". I went though all my friends in my mind and came to the conclusion that all of them look gorgeous. They glow, they shine and they rock. None of my friends look older than before, on the contrary they look absolutely fabulous, even after having a child (or children). Chikara convinced me that I am not an exception. Looking older is just in my own head and she promised that after some time, the "old me" will come back and a young woman (just with a child and more life experience) will look me back in the mirror again.

As it was Valentine's Day on Friday and in Finland it is considered more as a celebration of friendship than a romantic couple's day, I would like to thank my wise and beloved friend Chikara Senren for always cheering me up and making me to believe in myself. I also want to thank all those wonderful, pretty, lovely and beautiful women (with and without children) who I am honored to call my friends. You are absolutely fantastic and without you my life would much be so much emptier!


Picture from here

A Gorgeous Japanese Getaway in Stockholm

 

Tukholman saaristossa on taianomainen kylpylähotelli. Kun kirjaudumme hotelliin sisään, saamme huoneen avaimen lisäksi tummansinisen yukatan, tohvelit ja mustan uimapuvun (miehille uimahousut), sekä kehoituksen pukeutua yukataan koko hotellissa olon ajan.
***
There is a magical hotel in Stockolm's archipelago. When checking in, we are provided with a dark blue yukata, slippers and a black swimming suit and advised to use them all the time while staying in the hotel.

 

Huoneissa on futonit ja televisio on piilotettu kiskoilla liukuvan kauniin kangastaulun taakse.  Ohjelmassa on joogaa ja meditaatiota. Lähdemme huoneesta yukatoissa, tohveleissa ja kannamme henk.koht. tavaramme korissa, joka on huoneessa tarkoitusta varten. Mr. Pepper saa meditaatiotunnilla muodostettua käsiensä väliin lämpimän auran. Syömme hedelmiä ja juomme makuvesiä. Meditaation jälkimainigeista siirrymme kylpylään, joka huokuu harmoniaa. Kaikki kylpijät ovat pukeutuneet samanlaisiin mustiin uima-asuihin. Vaikka ulkona on talvi, lunta ja pakkasta, ulkouima-altaasta nousee lämmin höyry ja tunnelmallinen altaasta nouseva usva kietoo pehmeään syleilyynsä. Pesuhuoneen puolella on hämärä valaistus, matalat pienet puupallit, puiset pesuvadit ja seinässä pienet vesihanat. Rauha, tasapaino, rentoutus.
***
The rooms have futons, the tvs are hidden behind framed fabric. Yoga annd meditation classes are included in the room price. We leave the room dressed in the yukatas and carrying a basket which is also provided for personal belonings. During the meditation Mr. Pepper manages to get a warm circly between his hands. We eat fruits and drink freshly squeezed juices. We enter the spa area. Everybody is wearing the black swimming suits. Everything is in harmony. It is winter outside but the outdoor pool is warm and steaming. Washing area has dim lighting, small wooden tools, washing buckets and japanese taps. Peace, quiet, relax.

 

Illalliselle lähtiessä pukeudumme jälleen yukataan. Arveluttaa. Tukka on kiharrettu ja huulissa punaa mutta mitä jos kaikilla muilla on tavalliset vaatteet ja itse ilmestyn paikalle aamutakissa? Ravintolasalin ovella jännitys laukeaa, kaikki muutkin ovat pukeutuneet ohjeiden mukaisesti. Sushi-illallinen on ylenpalttinen. Sake on hyvää. Tunnelma on rento ja eksoottinen.
***
We wear yukatas s and head for a dinner. We are concerned. What if the rest of  the guests are wearing their normal clothes and we are the only ones entering the restaurant with our gowns on? We relax on the door, everyone else is wearing the yukatas too. Sushi dinner is excellent. Sake is tasty. The atmosphere is cozy and exotic.

 

Aamiaisellakin on tarjolla sushia ja muita herkkuja. On rentouttavaa, kun voi pukea yukatan eikä tarvitse miettiä pukeutumista. Maisemassa on käkkärämäntyä ja aavaa ulappaa. Hotellista uloskirjautuessa tuntuu, että olisimme olleet poissa muusta maailmasta paljon kauemmin kuin vajaan vuorokauden. Saamme yukatat ja uimapuvut muistoksi. Olo on onnellinen. Olen 30 vuotta ja yhden päivän.

Hotellin nimi on Yasuragi Hasseludden.

P.S. Hotellin check-in alkaa klo 15, ole ajoissa.

***
Sushi (among many other things) is served also for the breakfast. We are already used to wearing yukatas and it feels conforting not to worry about dressing up. The landscape is scandinavian ascetic: pines are beautiful and open sea is calming. When we check out, we feel like we have visited another planet, a very pleasant planet for much longer than for 22 hours. We can take the yukatas and swimming suits home. We feel happy. I am 30 years and 1 day old.

The name of the hotel is Yasuragi Hasseludden.

P.S. The hotel check-in is at 3 pm. Be there on time.

pictures from here, here, here

TIME FOR tea, LOVE

Uudessa elämäntilanteessani kotirouvana- ja äitinä en kaipaa niinkään baareja tai yökerhoja mutta sen sijaan kaipaan pitkiä lounaita ystävien kanssa. Tiedättehän, sellaisia lounaita, jotka aloitetaan bloody maryllä, syödään monta tuntia, jutellaan, nauretaan, juodaan viiniä, jutellaan, nauretaan, juodaan vähän lisää viiniä. Jossain kohtaa huomataan, että päivä ulkona on hämärtynyt ja nälkäkin alkaa taas olla. Tilataan lisää ruokaa, jutellaan, nauretaan, nostetaan malja ystävyydelle. Kun päivällisenkin jälkiruoka on syöty, kello on lähelle iltakymmentä, lähdetään kotiin iloisissa tunnelmissa, mennään ajoissa nukkumaan ja herätään seuraavana päivänä freeseinä ja onnellisina hauskasta lauantai-"lounaasta", ihanista ystävistä ja ilahduttavan suloisesta päivähiprakasta ilman krapulaa. 

***
In my new life as a housewife and a mother I do not miss bars and discos but I do miss long lunches with a group of friends. You know, the lunches which you start by having a bloody mary, you eat for hours, you talk, you laugh, you drink wine. Then you talk more, you laugh more, you drink more wine. Then you notice that it is getting dark outside and you are feeling hungry again. The lunch converts into an early dinner and again you talk, you laugh and make a toast to friendship. When the dessert of the early dinner is eaten, it is nearly 10 pm, you go home happy, you go to bed early and the next morning you wake up fresh but so happy and grateful for your friends, for the good time you had and the fact that you were pleasantly tipsy but have no hangover.

Ottaen huomioon, että ystäväni, joiden kanssa olen kerännyt edellä kuvatunlaisia muistoja, ovat Meksikossa, Suomessa tai muualla maailmalla ja minä olen Sveitsissä ja lähes kaikilla on nykyään vähintään yksi lapsi, tuollaiset suloiset lauantai-lounaat ovat nykyään huvenneet olemattomiin. Silloin lohdutukseksi tulee konsepti nimeltä iltapäivätee, Afternoon Tea. Konseptilla ei ole päiväkännien kanssa juurikaan tekemistä (paitsi jos sen saa aikaiseksi alkushampanjanjalla ja minilasillisella jälkiruokaviiniä) mutta kun siihen liittyy syöminen, (teen) juominen, hyvä seura, kiireettömyys ja ripaus luxusta, voiko siitä olla pitämättä?

***

Taken into account that my friends with whom I used to gather memories like that, are in Mexico (I miss you guys!), Finland or in other parts of the world and I am in Switzerland plus almost all of us have at least one child, such sweet, long Saturday lunches are very rare nowadays. As this is the case, a concept named Afternoon Tea works as a comfort. It has nothing to do with getting tipsy on daytime but as it does involve eating, drinking (tea), having pleasant company, having no hurry at all and a pinch of luxury, how could I not like it?

Iltapäivätee on perin englantilainen, 1840 luvulla alkunsa saanut tapa mutta sitä tarjoillaan ympäri maailmaa, erityisesti hienoissa hotelleissa. Iltapäivätee nautitaan suolaisena ja makeana välipalana haudutetun teen kera lounaan ja päivällisen välillä n. klo 14-17. Iltapäiväteehen kuuluu usein pieniä sandwichejä, skonsseja, marmeladia ja pieniä leivoksia, jotka tarjoillaan perinteiseti kolmikerroksiselta vadilta. Iltapäiväteen voi halutessa aloittaa shampanjalasillisella ja lopettaa lasilla esim. portviiniiä.

Yritimme Pepperin ja Panchon kanssa mennä Hotel Les Trois Rois iltapäiväteelle jo joululomalla. Emme älynneet tehdä pöytävarausta ja seuraava vapaa pöytä oli vasta tammikuun lopulle. Laitoimme nimen listaan ja kun tammikuun loppu aikanaan koitti ja lastenhoitajakin löytyi sillä välin, iltapäivätee viiden tähden hotellissa kahdestaan= onnistuneet sunnuntai-treffit.

***

Afternoon Tea is a very British tradition but is served all over the world especially in five star hotels. It shall be enjoyed as a salty and sweet snack with high quality tea between lunch and supper, approx. 2-5 pm. Often there are small sandwiches, scones, marmalade, small pastries. It may be started with a glass of champagne and finished with a small glass of port wine. 

Mr. Pepper; Pancho and I wanted to have Afternoon Tea in the Hotel Les Trois Rois on the Christmas break but unfortunately we did not have reserved a table so we had to wait 4 weeks to get a table. Luckily in the meanwhile we found a babysitter and when the day came, an Afternoon Tea for just a two of us in a five star hotel was an excellent choice for an excellent Sunday date.

Mielestäni iso osa iltapäiväteen nautintoa on miellyttävä ja ylellinen ympäristö mutta loppujen lopuksi paikalla tai  itse tarjottavalla ei ole niinkään suurta merkitystä vaan kokemus koostuu kiireettömästä tunnelmasta ja hyvästä fiiliksestä. Yksi hienoimmista iltapäiväteekokemuksistani oli Grand Hotelin Afternoon Tea talvisessa Tukholmassa. En muista mikä teki siitä niin hienon mutta  muistan, että olimme juuri tavanneet Mr. Pepperin kanssa ja oli maailman romanttisinta juoda teetä upottavissa nojatuoleissa lumihiutaleiden leijaillessa ikkunan toisen puolen. Toisen mieleen jääneen iltapäiväteen muistan itse asiasta siitä, että emme juoneet sitä. Iltapäivätee Hong Kongin Hotel Peninsulassa  oli nimittäin päiväohjelmassani isoin kirjaimin mutta Mr. Pepper olikin juuri kosinut minua Filippiiniläisellä autiosaarella ja vietimme päivän sormuskaupoilla teellä istumisen sijaan.  Tässä vielä ideoita iltapäivätee paikoista maailmalla.

P.S. Helsingissä iltapäiväteetä näyttää tarjoilevan ainakin  Salutorget ja Kämp Brasserie. Ensimmäinen on saanut hyviä arvosteluja ja mainoksen kuva on herkullisen houkutteleva.

***

There are plenty of good places to enjoy Afternoon tea. Sometimes it is not the place or the tea itself but the company and the feeling what makes those moments so special. One of my most memorable Aftenoon Teas was the one we had in Grand Hotel in a snowy and romantic Stockholm when Mr. Pepper and I had just met. Another Afternoon Tea I remember for not having was the one in Hotel Peninsula in Hong Kong. It was written in my itinerary but Mr. Pepper decided to propose me the night before in a desert island in Philippines and instead of having tea, we spent the day looking for a diamond ring. Here are some ideas of places worth of having an afternoon tea.

Havana: 29 Balls of Ice Cream, Cigar Smoking Jefe in Linen and a Hotel Recommendation from an Arabian Princess

Parempiakin viikkoja olen nähnyt kuin kulunut viikko mutta onni onnettomuudessa, että olimme Panchon kanssa molemmat kipeinä: Pancho jaksoi pötkötellä kanssani sängyssä ja vastaavasti oma pääni kesti viiden päivän sisälläolon, kun itsekin halusin vaan huilia. Peruimme koko perheen matkan vuorille, Mr. Pepper palasi kotiin ja pikkuhiljaa perheemme ilmoittautuu taas elävien kirjoihin.

Lupasin teille jutun Havannasta tiistaille. Tänäänhän on jo lauantai mutta haittaneeko tuo, eihän? Bueno...aloitetaanpa sitten. Vaikka olin Havannassa työmatkalla 2011 vain pari päivää, sain talteen muutaman tarinan. Tässä vaiheessa kannattaa käydä hakemassa vaikka kupponen teetä tai kahvia, tarina on pitkä...
***
I have seen better weeks than the past but luckily both Pancho and I were sick so he was ok to lay in the bed with me and I was ok to stay at home for 5 days in a row. We had to cancel our trip to the mountains, Mr. Pepper came home earlier and our family is slowly getting back to life.

I promised you a story about Havana for last Tuesday. Today is Saturday but hey, who is counting? Bueno...let's start. I visited Havana in 2011 only for a couple of days but was able to gather some stories. You might want to grap a cup of coffee as this story is long.

Jos matkustaa Kuubaan, on hyvä tietää, että maassa on käytössä kaksi valuuttaa, paikalliset pesot ja turistipesot. Lähtökohtaisesti turisteilla kuuluisi olla käytössä vain turistipesoja ja paikalliset pelaavat omilla pesoillaan. Kaduilla näkee kauppoja ja ravintoloita, joihin käy vain paikalliset pesot ja vastaavasti turistipesopaikkoja, joihin paikallisilla ei ikinä olisi varaa. On myös hyvä ymmärtää, että Kuubassa yksityisomistus ja yksityisyrittäjyys on lähtökohtaisesti kielletty mutta pientä bisnestä voi sallituissa rajoissa tehdä esim. vuokrata ylimääräisiä huoneita turisteille ns. casa particular (kaikki hotellit ovat valtion omistuksessa) tai järjestää pienimuotoista muonitusta ns. Paladar (max 12 paikkaa) turisteille (kaikki ravintolat ovat valtion omistuksessa).
***
If you travel to Cuba, it is good to know that they have two currencies: cuban pesos for tourists and national pesos for locals. There are stores and restaurants where only one of the currencies is accepted. It is also also important to understand that private ownership and entrepreneurship are restricted. Small businesses can be run by private persons such as renting a spare room for tourists casa particular or selling food for tourists paladar (max 12 guests). Otherwise all hotels and restaurants are state owned.

Olin kuullut, että paikalliset perheet käyvät sunnuntaisin jäätelöllä Coppelino-jäätelöbaarissa.  Halusin mukaan. Ravintolan ulkopuolella oli jono ja ovella portsari. Aikani jonotettuani porstari ilmoitti, että sisään pääsevät vain paikalliset ja turisteille olisi oma jäätelöbaari kulman takana. Kerroin, että haluaisin nimenomaan syödä jäätelöä paikallisten, en turistien kanssa. Alaoven porstari päästi minut yllätyksekseni sisään mutta varoitti, että hän ei voi tehdä lopullista päätöstä sisäänpääsystä. Alaovelta lähti ylös molemmin puolin portaat ja portaiden alapäässä oli toinen portsari. Hän neuvoi minulle tien turistien jäätelöbaariin. Väläytin parhaimman hymyni ja selitin, että itse asiassa haluaisin kovasti autenttisen jäätelökokemuksen ja söisin mielummiin paikallisten jäätelöbaarissa. Hän kohautti olkiaan ja päästi minut raput ylös. Ylhäällä tila jakautui noin 8 eri saliin, joihin sisäänpääsyä orkestroi kolmas, portaiden yläpäässä seisova portsari. Hän ihmetteli miten olen päässy niin pitkälle ja jälleen kerran kerroin miten kovasti haluaisin syödä jäätelöä nimenomaan paikallisten kanssa. Portsari kysyi onko minulla paikallista rahaa. Kerroin, että minulla on vain turistien pesoja. Portsari hymyili ja kysyi montako jäätelöpalloa haluaisin syödä. Vastasin, että yksikin riittäisi. Hän jatkoi entistä leveämmin hymyillen, että yksi jäätelöpallo maksaa yhden paikallisen peson ja yksi turistipeso vastaa 29 paikallista pesoa. Yhtäkkiä hänen ilmeensä vakavoitui ja hän kysyi ääntään madaltaen: "jaksatko siis syödä 29 jäätelöpalloa?". "Enpä taida jaksaa", vastasin ja jo kohtalooni alistuen valmistauduin palaamaan häntä koipien välissä turistibaarin puolelle. Siinä samassa hän otti minua kädestä kiinni, ohjasi pöytään kaikkien kuubalaisten perheiden keskelle ja tiedusteli mitä makuja haluaisin maistaa. Hetken kuluttua edessäni oli 3 palloa jäätelöä ja kasvoillani leveä hymy. Syötyäni jäätelöt ja fiilisteltyäni kuubalaisten sunnuntai-tunnelmaa, pyysin laskua. Portsari ilmoitti talon tarjoavan ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Eläköön ihmisten ystävällisyys ja iloiset yllätykset!
***
I had heard that having an ice cream in Coppelia is a common way to spend a Sunday among Cuban families so I wanted to do that too. There was a huge line outside of the restaurant and I lined up. Soon a guard came to tell me that the place was only for locals and there was a special ice-cream bar for tourists just around the corner. I explained that I would like to have an authentic experience and enjoy my ice-cream with Cubans. For my surprise, he let me in but warned me that he is not the one to decide whether I could enter or not. Inside of the building there was another guard who again redirected me to the tourists restaurant. I gave him my best smile and again explained that I would truly love to have my ice-cream with locals. He sighted and let me to the stairs. On the second floor there were about eight rooms, filled with cuban families having their ice-crems and again- a guard greeting me. He was surprised to see a blond girl in the second floor (passed two guards!) and said that I should go to the tourists ice-cream bar. Again I begged that I would love to have my ice-cream in an authentic atmosphere and not with other tourists. He smiled and asked how many balls of ice-cream I would like to have. I said that even one would be lovely. Then he asked whether I had local pesos. I said I only had tourist pesos. He smiled wider and said that one tourist peso is equivalent to 29 local pesos and one ball of ice-cream costs one local peso. All of the sudden his smile disappeared and asked me with a very serious tone in his voice: "So, are you able to eat 29 balls of ice-cream?". I imagined the amount of ice-cream and shook my head. Sadly I was ready to admit the loss of my battle and thought that after all, I had to go to the tourist ice-cream bar. Then he took my hand and lead me to one of the rooms into a table with all Cuban families and asked which flavors I would like to taste. In a couple of minutes I had three balls of ice-cream in front of me and a big smile on my face. When it was time to pay, the guard said it was on the house and wished me a great day. Víva the kindness of people and nice surprises!

Koska olin matkalla työasioissa, osui noille päiville palaveri jos toinenkin. Oli mielenkiintoista nähdä miten valtion eri yhtiöt "neuvottelivat" keskenään ja leikkivät kauppaa. Yksinkertaistettuna, siinähän vaan siirretään rahaa taskusta toiseen taskuun. Ikimuistoisin kokous oli kuitenkin erään ostoyhtiön suht maaseudulla sijaitsevassa toimipisteessä, jossa meidät ohjattiin ison pomon toimistoon. Toimisto oli valtava huone, jonka seinillä kiersi isoja kehystettyjä kuvia Che Gueverasta ja Fidel Castrosta. Huomioni kiinnittyi myös valtavaan televisioon, joka oli sijoitettu strategisesti siten, että johtaja saattoi nostaa isossa tuolissaan jalat pöydälle ja seurata vaikkapa jalkapalloa (en tietenkään väitä, että tietäisin hänen tekevän niin). Huoneessa oli lisäksi neuvottelupöytä, jonka ympärille istuutui allekirjoittaneen lisäksi kanssani matkustava kollega, vastapuolen kontaktimme, yksi insinööri sekä 6 muuta tyyppiä, joiden osallistumisen tarkoitus jäi minulle hieman epäselväksi. Iso johtaja istui pöydän päähän. Hän oli pukeutunut päästä varpaisiin valkoiseen pellavaan, hänen harmaa tukkansa oli leikattu millilleen. Hän lepuutti toista kättään ison vatsansa päällä ja toisella hän poltti pisintä ikinä näkemääni sikaria. Hän imi sikaria hartaasti silmät kiinni ja puhalsi sen jälkeen hitaasti päätään puoleemme kääntäen savut kaikkien pöydän ääressä istuvien kasvoille. Hän ei sanonut tilaisuudessa sanaakaan. Minun oli vaikea keskittyä itse neuvoteltavaan asiaan. Mietin vaan mielessäni miten saisin puhelimeni huomaamatta esille ja videoitua elämäni absurdeimman kokouksen.

***
As I was travelling on business, there were many meetings I attended during those few days. It was interesting to see how state-owned companies "negotiated" with each other and played business. If I understand it correctly, it is kind of moving money from one pocket to another. One of the  meetings we had with a state owned company was out of the city center. We were directed to a office of a big boss. His office was a huge room with a huge television. It was placed strategically so that the boss could lift his feet on the table and watch tv. (I am not saying that he would do such a thing, just came to my mind). The walls of the office were covered with big, framed photos of Fidel Castro and Che Guevera. The big boss was dressed in white linen and his grey hair was extremely well cut. We all sat around the table in his room, me, my colleague, our contact from the Cuban company and 6 other people I did not understand their role in the meeting. The big boss sat at the end of the table, rested his left hand on his big belly and with his right hand he was smoking the biggest and longest cigar I have ever seen. He inhaled the cigar smoke his eyes closed and then blowed the smoke very very slowly turning his head in the way that all of us got the smoke on our face. He did not say a word during the meeting. It was difficult for me to concentrate on the negotiations as I was just trying to figure how to get my phone and video the most absurd business meeting I had ever had!

Tämän ladynhän tapasitte jo tässä postauksessa*** This lady you have already met here

Sikareista puheenollen, kävin tutustumassa myös Partagasin sikaritehtaseen, joka sijaitsee aivan Havannan keskustassa (tosin luin juuri Tripadvisorista, että vanha sikaritehdas jossa kävin, ei ole enää auki turisteille vaan ovat avanneet uuden tehtaan. Kierros kuulemma kannattaa silti). Kiersimme sokkeloisen talon kaikki kerrokset ja seurasimme sikarien valmistuksen aina lehtien lajittelusta laatikon sinetin sulkemiseen. Emme nähneet neitsyitä rullaamassa sikareija paljasta reittään vasten, itse asiassa se on  se lehtien kuivaus vaihe, jossa lehdet lajitellaan reidelle mutta kaikilla näkemillämme lajittelijoilla oli housut jalassa enkä löisi vetoa heidän neitsyydestään. Olin yllättynyt miten paljon nuoria tehtaalla oli töissä ja vaikuttunut laadun valvonnasta, jota suoritetaan jokaisessa työvaiheessa sekä siitä, että työntekijöille luetaan keskusradion kautta päivän lehtiuutisia sekä romaaneja. Tehtaassa ei saanut ottaa kuvia mutta alla kuva (vanhan) tehtaan edestä.
***
Talking about cigars, I also visited Partagas cigar factory which is located in the heart of Havana. (Thought Tripadvisor just told me that they have closed the old factory for the visits but have another one for tours. They say it is still forth of a visit). We had a personal guide, which lead us through the whole process from drying the tobacco leaves to the final seal of the box. We did not see any virgins rolling cigars against their inner tights and we were told that in fact it is the part when they dry the leaves when they put them on their tights. However, all of the people working in the factory, had their clothes on and I would not bet for their virginity. I was surprised how many young people (like in their 20s) there were working. I was also impressed about the quality control in every phase and the fact that there is a man reading daily newspaper and books through tannoy to the employees. We were not allowed to take pictures in the factory but below is a photo of the (old) factory.

Picture from here

Majoitus:

Itse yövyin työmatkallani legendaarisessa Hotel Nacional de Cubassa, jossa oli upeaa historian havinaa ja jonkun lähteen mukaan kaupungin parhaimmat mojitot (mene ja tiedä. Aikani Havannassa oli liian lyhyt, jotta voisin ottaa kantaa). Tapasin sattumalta erään Kuwaitilaisen ammattilaisvalokuvaajan, joka piti minulle aukion laidalla teoriatunnin järjestelmäkameran käytöstä ja käytännön oppitunnin, kun kiertellimme Havannan katuja ja kuvasimme kaikkea mielenkiintoista mitä vastaan tuli. Kävimme myös mielenkiintoisen keskustelun kattaen mm. elämänfilosofiaa, hänen ferrarikokoelmansa ja ystävänsä Kuwaitin prinsessan, joka oli ollut häntä Kuubassa tapaamassa. Prinsessa oli yöpynyt Hotel Saratogassa, joka aulan ja ravintolan perusteella näytti varsin varteenotettavalle majoitusvaihtoehdolle. Olen kuullut myös paljon kehuja kotimajoituksesta ns. "casa particular", joka on huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin nuo edellä mainitsemani. Kuubalaisten oikeutta yksityisyrittäjyyteen on tosiaan rajoitettu mutta majoittumalla paikallisten kotiin, tuet suoraan paikallisia perheitä ja todennäköisesti saat parempaa ruokaa kuin ravintoloissa.
***
Lodging:
I stayed in the legenadary Hotel Nacional De Cuba and it is in deed an experience. During my stay in Havana, I met a Kuwaiti photographer who gave me an ad hoc theory lesson on how to use my camera and then a "learn in practice" lesson while we were wondering the streets of Havana taking pictures of all the beautiful things we saw. We also had an interesting conversation about life philosophies, his ferrari collection and about his friend, Kuwaiti princess who had recently visited him in Cuba. The princess stayed in Hotel Saratoga, which looked nice based on the lobby and restaurant I visited. I have also heard many good recommendation about staying with Cuban families (so called casa particular) which are significantly more inexpensive lodging than the ones I mention above. As said, entrepreneurship is restricted in Cuba but staying with local families, you will support them directly and most likely you will get better food than in restaurants. 

Muuta huomion arvoista:

• Olin yllättynyt hedelmien ja vihannesten vähyydestä. Kuubahan nyt kuitenkin sijaitsee Karibialla, jossa luulisi ilmaston olevan suotuisa vaikka mille etelän hedelmille. Jopa Nacional de Cuban aamiaisella hedelmävalikoima oli suppea ja osittain nahistunut. "Salaatti" tarkoitti kahta viipaletta pihvitomaattia ja isoa palaa kurkkua.
• Miehillä on uskomattomat vartalot.
• Toimivat 50 luvun autot ovat todellinen kuubalaisen insinööritaidonnäyte.
• Ostettavaa ei juuri ole paitsi sikareita (toin häihimme isot laatikolliset aitoa tavaraa!), rommia ja jotain pientä tilpehööriä. Havannan lentokentän tax freessä myydään palasaippua, paikallisia (!) hajuvesiä ja sitä rommia.
• Pidin Havannasta aivan hulluna, sinä päivänä kun vanhat kauniit talot on korjattu ja entisöity, se tulee olemaan yksi maailman kauneimmista kaupungeista! Haluan pian takaisin.

Onko sinulla hauskoja tarinoita Kuubasta? Tai mielenkiintoisista ihmisistä, joita olet maailmalla tavannut? Haluaisitko matkustaa Kuubaan?

***
Other things forth of mentioning:

• I was surprised about the lack of fresh fruits and vegetables. Cuba is, after all, a Caribbean island which has the climate favorable for all fruits and vegetables. However, they were limited even in the 5 start hotel like Nacional de Cuba. A "salad" meant two slices of tomato and a piece of cucumber...
• The Cuban men have incredible bodies.
• The cars from the 50's are a true example of the art of Cuban engineering.
• There is not much to buy except cigars (I bought a plenty of them for our wedding in 2011), rum and some handicrafts. Even in the airport they only sell soap bars, local perfumes and rum. 
• I loved Havana and I think when all its beautiful old houses will be renovated, it will be one of the most beautiful Caribbean cities!

Do you have fun stories about Cuba? Would you like to visit Havana or other Cuban cities? Have you met interesting people while traveling?  

Oh Murphy...

Viime viikolla lähdin ensimmäistä kertaa yksin lapsen kanssa Saksaan ostoksille. Matka oli oikein mukava aina siihen asti, kun Pancho alkoi ruokakaupassa vaikertaa, nuokkua ja muuttui minuuteissa kuumaksi kekäleeksi. Kanafileet jäivät lihatiskille ja voitaikinat pakastealtaaseen, kun lähdin kiikuttamaan tajunnan rajamailla olevaa lasta juna-asemalle ja suoraan Sveitsin puolelle lääkäriin. Pepper teki töitä ympäri kellon ja minä hoidin yksin ensimmäistä kuumettaan potevaa pienokaistani.

Tänään Pepper lähti koko viikoksi työmatkalle. Ensimmäinen päivä yksin kotona oli oikein mukava aina siihen asti, kun Pancho muutui kesken iltapuuron vitivalkoiseksi, huulet siniseksi ja poika alkoi nuokkua syöttötuolissaan. Lähdin viemään häntä iltapesulle ja ennen kuin tajusinkaan, eteisen lattia, seinät ja ovi oli kuorrutettu oksennuksella. En olekkaan aiemmin hoitanut oksentavaa lasta, eli pieni tänka på. Soitto siskolleni, kolmen lapsen äidille ja  sain käytännön vinkit mites tästä näppärästi yksin yön yli selvitään.

Makuuhuoneemme on nyt vuorattu pyyhkeillä, puhtaat vaihtoyöpaidat, täkit, lakanat, unipussit yms. on laitettu lähelle valmiiksi. Olen istuttanut ajatuksiini toimintamallin, että jos ehdin, annan lapsen oksentaa omaa rintaani vasten. On (kuulemma) paljon helpompaa pistää omat vaatteet pesuun ja käydä itse suihkussa kuin siivota oksennuksia sängystä, seinistä, verhoista, matoista. Iso, iso, ISO hatunnosto yksinhuoltajille. Ja toistan: Oi tukiverkko, miten sinua näinä ajanjaksoina kaipaankaan.

***

Last week I made my first trip alone with Pancho to Germany. We had a great day until Pancho started to feel bad in a supermarket and turned hot in minutes. I left all grocery shopping and run to a train to get him asap back to Switzerland and straight to see a doctor.  Mr. Pepper had to work clock round and I was alone to take care of Pancho's first fever.

Today Mr. Pepper left for a business trip for a week. The first day at home alone was great until Pancho  started to feel bad, went completely pale and his lips turned into blue while he was eating his evening oatmeal. I picked him up and before I even noticed, the floor, walls and the doors were covered with vomit. I have not taken care of vomiting child before so had to call my sister, a mother of three children for advices how to survive alone the night.

Our bedroom is now covered with towels, I have clean pajamas, blankets, sheets etc ready and I have been mentally prepared that in case I have time to catch him, I will let him vomit against my chest. It is (apparently) much easier to change my clothes and take a shower than clean vomit from bed, walls, curtains, carpets...my respect single parents, my respect! And I want to repeat myself: Oh,  these are the moments when I most miss my friends and family in Finland.