Portofino on kaunis pieni satama, joka tunnetaan legendaarisena julkkisten ja miljonäärien lomanvietto paikkana. Tämä näkyi katukuvassa mm. ostosmahdollisuuksina: kylän ainoalla kadulla oli mini-mini-mini-liikkeet Diorilta, Hermesiltä, Louis Vuittonilta ja Giorgio Armanilta.
Ostoksia enemmän minua houkutti kauniit maisemat, joten sillä aikaa kun perheemme miehet pelasivat palloa aukiolla, lähdin pikku retkelle...
***
Portofino is a chic little harbour village known to be a legendary place for celebrities and multi-millionares to spend their holidays there. This could be seen on the shopping possibilities in this tiny village: it had mini-mini-mini stores of Dior, Hermes, Louis Vuitton and Giorgio Armani.
I was not on the shopping mood but instead I wanted to see some breath taking views so while the men of our family went to play some ball, I took a hike...
Silkkimekko ja korkokengät olivat varusteina ok ylöspäin mentäessä. Fiilistelin maisemia, annoin lempeän tuulen tuivertaa tukkaa, hengitin raikasta meri-ilmaa ja olin onnellinen ja kiitollinen upeasta päivästä, huikeasta ympäristöstä ja pienen seikkailun tuomasta vapauden tunteesta.
***
A silk dress and high heels were ok when climbing up. I loved the view, I let a gentle wind to blow my hair, I took a deep breaths of the fresh air, smelled the sea and was happy and grateful for the gorgeous day, amazing surroundings and the feeling of freedom created by my little adventure.
Otin kuvia linnasta ja linnasta avautuvista maisemista...
***
Some picture taking up in the castle...
Jos kiipeää ylös, on yleensä tultava myös alas. Helpommin suunniteltu kuin tehty. Jostain syystä 12 sentin korot eivät olleet alamäessä luonnonkivipolulla niin näppärä jalkine, kuin mitä olin ajatellut. Roikuin kaiteessa (jyrkimmissä kohdissa kaksin käsin) asetellessani korkojani tärisevin jaloin sopiviin kohtiin. Silkkimekko liimaantui hikiseen ihooni, tuulen tuivertama tukkani tuli silmille ja iso järjestelmäkamera keikkui olallani järkyttäen tasapainoani entisestään. Sain monta pitkää katsetta lenkkareissa, t-paidoissa ja reippaissa shortseissa vastaantulevilta linnan vierailijoilta. Jos osaisin lukea ajatuksia, matkalukemiseni olisi saattanut olla jotakin "Voi ei mikä blondi! Ei tuollaisissa vetimissä lähdetä tällaiselle retkelle"-tyylistä. Otin coolin "eipä tässä mitään, perusmeininki, ainahan pukeudun pikku hiking-retkille näin"-ilmeen ja hengittelin syvään, keskityin askelmiini ja laskeuduin niin arvokkaasti, kuin olosuhteet huomioon ottaen oli mahdollista. Joka kerta, kun minun teki mieli soittaa mieheni paikalle kantamaan minut alas, pysähdyin, keräsin voimia alla olevaa maisemasta ja hyräilin hiljaa tätä.
***
What goes up, must often come down. Easier planned than done. For some reason my 12-cents high heels were not so practical going downhill on a natural stone path as they had been when going up. I hung on the rails (on the steepest parts of the path with two hands) and focused on placing my feet and high heels on a convenient step. My silk dress was clued to my sweaty skin, my wind-blown hair kept coming on my eyes and my big SLR hanging on my shoulder made it even more difficult to keep the balance. I got many looks from the other visitors wearing their sporty sneakers, t-shirts and shorts. If I could read minds, the story would have been something like "Oh no, what a blonde! What was she thinking this morning when dressing up?". I did not mind the looks, I took "all is cool, everything under control"-look on my face, took deep breaths and did my best to land as much with dignity as it was possible taken into account the circumstances. Whenever I felt like calling my husband to come and carry me down, I stopped, gather strength from the view below and hummed this.
Silkkimekko ja korkokengät olivat varusteina ok ylöspäin mentäessä. Fiilistelin maisemia, annoin lempeän tuulen tuivertaa tukkaa, hengitin raikasta meri-ilmaa ja olin onnellinen ja kiitollinen upeasta päivästä, huikeasta ympäristöstä ja pienen seikkailun tuomasta vapauden tunteesta.
***
A silk dress and high heels were ok when climbing up. I loved the view, I let a gentle wind to blow my hair, I took a deep breaths of the fresh air, smelled the sea and was happy and grateful for the gorgeous day, amazing surroundings and the feeling of freedom created by my little adventure.
Otin kuvia linnasta ja linnasta avautuvista maisemista...
***
Some picture taking up in the castle...
***
What goes up, must often come down. Easier planned than done. For some reason my 12-cents high heels were not so practical going downhill on a natural stone path as they had been when going up. I hung on the rails (on the steepest parts of the path with two hands) and focused on placing my feet and high heels on a convenient step. My silk dress was clued to my sweaty skin, my wind-blown hair kept coming on my eyes and my big SLR hanging on my shoulder made it even more difficult to keep the balance. I got many looks from the other visitors wearing their sporty sneakers, t-shirts and shorts. If I could read minds, the story would have been something like "Oh no, what a blonde! What was she thinking this morning when dressing up?". I did not mind the looks, I took "all is cool, everything under control"-look on my face, took deep breaths and did my best to land as much with dignity as it was possible taken into account the circumstances. Whenever I felt like calling my husband to come and carry me down, I stopped, gather strength from the view below and hummed this.
Olipa hauska juttu. Osaan kuvitella alastulon olevan melkoisesti vaikeampaa. Kävikö kertaakaan mielessä riisua kengät? Hienosti suoriuduttu loppuun asti! Ja ihania kuvia!
ReplyDeleteHyvä idea, ei tullut mieleen! Tosin polku oli tehty luonnonkivistä, jotka olivat paikoitellen teräviä, joten todennäköisesti olisin todellakin joutunut soittamaan Pepperin kantamaan mut alas mikäli olisin ollut paljain varpain. Siinä olisikin ollut muilla vieläkin enemmän ihmettelemistä, hahahaaa :)!
Delete