Wednesday, October 16, 2013

Life Lately



Mitäs meille kuuluu...Yksi viime aikojen kohokohdista oli toisen siskoni ja hänen vanhimman poikansa (4.5v) vierailu. Rakkaat olivat vain muutaman hassun päivän mutta kun he lähtivät, haikeus ja ikävä aiheuttivat kipeän kurkun koska sinne ilmestyi pala ja ikävä sattui vatsan pohjassa asti. Kaupan päälle Pepperkin oli lähtenyt työmatkalle, joten olimme Panchon kanssa suorastaan hämmentyneitä yhtäkkisestä yksinäisyydestä kotona. Vierailu meni ihanasti, kävimme eläintarhassa, nallekarhumuseossa, siskoni puistoili ja kylpi poikien kanssa ja lauantai-iltaana pääsimme Pepperin kanssa kahdestaan treffeille. Kävimme Aperol Spritzeillä super coolin Acquan hipillä puutarhaterassilla ja dinnerillä Bonvivant-ravintolassa. Bonvivantin konsepti on mielenkiintoinen. 3-4 ruokalajin menu vaihtuu päivittäin sen mukaan mitä tuoreena on saatavilla, eikä muita vaihtoehtoja ole. Ruokailijat otetaan porrastetusti sisään ja ruoan valmistaa yksi kokki ruokailijoiden välittömässä läheisyydessä avoimessa keittiössä, joka näyttää hienolle kotikeittiölle ravintolakeittiön sijaan. Meillä oli hurmaava ilta, oih, kun tuntui hyvälle olla välillä ihan kahdestaan. Pakko tunnustaa, että luulin koko kesän tuon Aperol Spritzin olevan paikallinen suosikkijuoma, kunnes juuri luin tuon linkittämäni artikkelin. Joskus oli aika jolloin tiesin nämä jutut...

Liekö sesonki vai mikä mutta näinä aikoina katujen kulmissa ja puistoissa leijuu paahdettujen kastanjoiden tuoksu. Myös siskonpoikani keräsi ison kassillisen kastanjoita puistosta, pelasi tyhjää muovipulloa mailana käyttäen niillä pesäpalloa ja kotona kastanjat laitettiin lasimaljaan koristeeksi. Siinpä vasta monikäyttöinen pähkinä purtavaksi!

***
What's new under the sun...one of the high lights of the past weeks was the visit of my sister and my nephew. They stayed only for a couple of days but when they were gone again, I missed them SO MUCH it hurt. It was lovely to have them here, we visited the zoo, teddybear museum, my sister took the boys to the parks and baths. On Saturday night Mr. Pepper and I had a date night and had first Aperol Spritzs in super cool Acqua and then a dinner at Bonvivant. The concept of Bonvivant is interesting. 3-4 course menu changes every day based on what is freshly available and there no other options. The dinner guests' table reservations are synchronized in a way that only one chef prepares the food in an open kitchen which looks like home kitchen instead of an industrial restaurant kitchen.  We had a lovely evening, it felt surprisingly good to be just the two of us. I must confess that the whole summer I thought that Aperol Spritz is a local drink until I just read the article I linked above. There was a time when I knew these things... 
I'm not sure if it is the chestnut season but each street corner and park have small kiosks selling roasted chestnuts. My nephew picked chestnuts in the park and played baseball with them using an empty plastic bottle as his bat. At home my sister made a nice Autumnish decoration by placing a bag of chestnuts in a glass bowl. That's a multipurpose nut to crack!


Pancho on oppinut kävelemään. Hän on myös oppinut syömään haarukalla, sanomaan parisen kymmentä selkeästi tunnistettavaa sanaa (bravuureinaan avocado, bye bye ja kakka) sekä toiset parikymmentä vain vanhempien tulkittavissa olevaa esim. "abbuu"=ammuu=lehmä=maito="saisinko maitoa" ja "aapra"=seepra.
***
Pancho has learnt to walk. He has also learnt to eat with a fork, to say approx. 20 known words (his specialties are: avocado, bye bye and poo) and other 20 something words which only the parents know the meaning, such as "abbuu"= moo= cow=milk="could I please have some milk" and "aapra"=zepra.


Syksy on tavallaan saapunut kaupunkiin. Sää ikkunasta näyttää paljon syksyisemmälle, kuin mitä lämpötilat (12-17) todellisuudessa ovat. Olemme puistoilleet, istuneet terasseillä kuin viimeistä (lämmintä) päivää ja pesseet pyykkiä Espanjan matkan jälkimainigeissa ja ensi viikon Kalifornian matkan valmistelujen ensi aalloissa.
***
Autumn has kind of arrived. It looks like much more Autumn than the temperature (12-17) in fact is. We have been to parks, enjoyed lunches and coffees on terraces while we still can, done some laundry from the trip to Spain and to prepare for the trip to California.


Mr. Pepper on tehnyt pitkää työpäivää ja ollut kiireinen valmistautuessaan suureen kongressiin San Diegossa. Pancho ja minä olemme käyneet ahkerasti musiikkileikkikouluissa, äiti-lapsi-häppeningeissä ja minä revin itseni jopa yhtenä iltana salille. Bodypumpin alkuun yllätettiinkin edellisen tunnin vetäjä sydämen mallisella syntymäpäiväkakulla, kynttilöillä, shampanjalla ja onnittelulaululla. Ohjaajatytön tyttöystävä oli suloisesti taittellut sädetikuista kakun päälle numerot 22. Siis 22. Oi niitä aikoja...
***
Mr. Pepper has been very busy at work preparing his presentation and launch in huge congress in San Diego and Pancho and I have been to music schools, mother-child-get-togethers and I even got myself to the gym on the other night. Before the body pump class started, there was a surprise heart shaped birthday cake with candles, champagne and singing for the gym instructor girl on the previous class. Her girl friend had twisted sparklers to  numbers 22. I mean 22! Those were the days...


Jos Pepper käyttää kaiken liikenevän aikansa esityksensä ja lanseeraushommiensa valmisteluihin, minä googlaan kuumeisesti Kalifornian "must visit"-paikkoja. Edessä on 750 kilometriä ja 10 yötä ja tähän mennessä olen saanut varattua yhden hotellin. Onnellisia ovat siis stressin aiheet...
***
If Mr. Pepper uses all his spare time to work, I have been googling all the places to visit in California. We have 750 kilometers and 10 nights ahead of us and I have only booked one hotel. Happy are the things that stress me at the moment...

2 comments:

  1. Ihania tekstejä taas! :) Ja onpa siellä vielä kesäistä! Helsinki vielä välttyi ensilumelta (onneksi), mutta vettä tulee kuin aisaa! Ja onnea Pancholle uusista sanoista ja kävelykyvystä, mahtavuutta kun toinen kasvaa noin hurjaa vauhtia. :) Suuri hali ja lupaamani maili on edelleen kirjoittamatta, koitan tsempata pian ;)

    ReplyDelete
  2. Kiitos Gingersun! Vaikka toukokuussa olisin säiden puolesta ollut mielummin Suomessa, viime viikkoina Keski-Eurooppa on vienyt voiton ilmastoasioissa. Tänäänkin istuttiin pitkään terasilla lounalla, näin jopa shortseja ja t-paitoja. Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    ReplyDelete