Monday, February 3, 2014

Oh Murphy...


Viime viikolla lähdin ensimmäistä kertaa yksin lapsen kanssa Saksaan ostoksille. Matka oli oikein mukava aina siihen asti, kun Pancho alkoi ruokakaupassa vaikertaa, nuokkua ja muuttui minuuteissa kuumaksi kekäleeksi. Kanafileet jäivät lihatiskille ja voitaikinat pakastealtaaseen, kun lähdin kiikuttamaan tajunnan rajamailla olevaa lasta juna-asemalle ja suoraan Sveitsin puolelle lääkäriin. Pepper teki töitä ympäri kellon ja minä hoidin yksin ensimmäistä kuumettaan potevaa pienokaistani.

Tänään Pepper lähti koko viikoksi työmatkalle. Ensimmäinen päivä yksin kotona oli oikein mukava aina siihen asti, kun Pancho muutui kesken iltapuuron vitivalkoiseksi, huulet siniseksi ja poika alkoi nuokkua syöttötuolissaan. Lähdin viemään häntä iltapesulle ja ennen kuin tajusinkaan, eteisen lattia, seinät ja ovi oli kuorrutettu oksennuksella. En olekkaan aiemmin hoitanut oksentavaa lasta, eli pieni tänka på. Soitto siskolleni, kolmen lapsen äidille ja  sain käytännön vinkit mites tästä näppärästi yksin yön yli selvitään.

Makuuhuoneemme on nyt vuorattu pyyhkeillä, puhtaat vaihtoyöpaidat, täkit, lakanat, unipussit yms. on laitettu lähelle valmiiksi. Olen istuttanut ajatuksiini toimintamallin, että jos ehdin, annan lapsen oksentaa omaa rintaani vasten. On (kuulemma) paljon helpompaa pistää omat vaatteet pesuun ja käydä itse suihkussa kuin siivota oksennuksia sängystä, seinistä, verhoista, matoista. Iso, iso, ISO hatunnosto yksinhuoltajille. Ja toistan: Oi tukiverkko, miten sinua näinä ajanjaksoina kaipaankaan.
***
Last week I made my first trip alone with Pancho to Germany. We had a great day until Pancho started to feel bad in a supermarket and turned hot in minutes. I left all grocery shopping and run to a train to get him asap back to Switzerland and straight to see a doctor.  Mr. Pepper had to work clock round and I was alone to take care of Pancho's first fever.

Today Mr. Pepper left for a business trip for a week. The first day at home alone was great until Pancho  started to feel bad, went completely pale and his lips turned into blue while he was eating his evening oatmeal. I picked him up and before I even noticed, the floor, walls and the doors were covered with vomit. I have not taken care of vomiting child before so had to call my sister, a mother of three children for advices how to survive alone the night.

Our bedroom is now covered with towels, I have clean pajamas, blankets, sheets etc ready and I have been mentally prepared that in case I have time to catch him, I will let him vomit against my chest. It is (apparently) much easier to change my clothes and take a shower than clean vomit from bed, walls, curtains, carpets...my respect single parents, my respect! And I want to repeat myself: Oh,  these are the moments when I most miss my friends and family in Finland.

10 comments:

  1. Voi pikku Pancho :( Voimia ja paranemisia kovasti sinne! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos gingersun! Täällä on tässä välissä ehditty parantua oksentamisesta (thank God!) mutta siirrytty taas kuumeeseen...

      Delete
    2. Voi kurjuus miten teitä koetellaan. :( Jaksamisia sekä hoitajalle että pikkuvipeltäjälle, pidän kovasti peukkuja, että pian olo helpottaisi. <3

      Delete
    3. Kiitos gingersun. Eihän tässä mitään hätää, perusflunssaa ja vatsatautia ja kaikki ollaan jo terveempiä kuin eilen :).

      Delete
  2. Voi pientä karhunpoikaa ja äitiä kanssa! On varmasti ikävää olla nyt yksin. Tsemppihali täältä ja pikaiset parantumiset Pancholle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos josie. Kaikkein eniten yksin olemisessa huolestuttaa se, että jos itsekin sairastuisin, kuka hoitaisi lasta. Kun Pancho oli 3 kk ja olimme vain käymässä täällä, Pepper joutuikin lähtemään ex-tempore työmatkalle Barcelonaan ja minä jäin vauvan kanssa yksin täysin vieraaseen kaupunkiin. Sairastuin järkyttävään vatsatautiin ja maatessani voimattomana kylpyhuoneen lattialla puhelimessani ainoastaan kiinteisönvälittäjämme puhelinnumero, huomasin, että epätoivo on huono seuralainen. Onneksi nykyään täällä on jo ystäviä ja tuttavia, joille voisin vastaavassa tilanteessa soittaa ja pyytää apua mutta onhan se vielä erilainen kuin tukiverkosto Suomessa.

      Delete
    2. Voin vain kuvitella tunteen! Vatsatauti rajuna on ainakin itsellekin sellainen kokemus, että se on jotenkin pelottavaa, joten yksin vieraassa kaupungissa pienen vauvan kanssa olo on varmasti moninkertaisesti kurjempi.
      Ei kuulostanut kivalle se Pepperinkään tilanne? Joko ootte kaikki kunnossa?

      Delete
    3. Kaikki paremmin kiitos. Pepper palasi kotiin suunniteltua aikaisemmin ja tänään olimme jo koko perhe kaupungilla. Vitsi teki hyvää saada raitista ilmaa ja nähdä ihmisiä! Panchokin on jo entisessä vedossa ja se on kaikkein tärkeintä.

      Delete
  3. Kokemukseni mukaan tukiverkko pysyttelee joka tapauksessa kaukana tuossa kohtaa �� Tsemppiä ja pikaista paranemista! Onneksi menee yleensä nopeasti ohi... Ja toivottavasti Pepper pääsi kuin koira veräjästä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, hyvä huomio :). Kiitos tsempistä. Vaikka kyseessä on loppujen lopuksi harmiton kuume tai perusvatsatauti, ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta ja kokematon äiti hätäilee...:) Pepper taistelee siellä vuorilla omaa flunssaansa vastaan ja yrittää vetää samalla tärkeää seminaaria, joten enpä häntäkään voi kadehtia.

      Delete