Thursday, August 29, 2013

Gipfeli


Palasimme 8 viikon Suomen loman jälkeen jälleen Sveitsiin. Purettuani 7 laukkua ja pestyäni liian monta koneellista pyykkiä, lähdimme Panchon kanssa supermarkettiin tuulettumaan ja täyttämään jääkaappia. Oloni oli yksinäinen ja haikea. Koko kesän olimme viettäneet lähes jokaisen valveillaolohetkemme jonkun ihanan ystävän, perheenjäsenen tai muun läheisen seurassa. Ymmärsimme kaiken mitä ympärillämme puhuttiin ja tiesimme miten missäkin tilanteessa toimitaan. Löysimme perille ja olimme omiemme ympäröiminä.

Täällä kaduilla tuoksuu erilaiselle, äänimaailma on vieras ja kaupassa jouduin turvautumaan sanakirjaan saadakseni kaurahiutaleita. Pancho nukahti kauppareissulla päiväunilleen ja hetken mielijohteesta poikkesin italialaiseen korttelikahvilaan itseäni piristääkseni. Nautin terassilla Latte Macchiaton Gipfelin kera (saksaa osaavat ehkä tietävät, että croissant on saksaksi Gipfel ja sveitsiläisesti lisäävät sen ja monen muunkin sanan perään hurmaavasi i:n, jolloin siitä tulee Gipfeli). Kun tuli laskun maksun aika, selvisi, että kukkarossani ei ollut pikkuhilua enempää  käteistä ja pankkikortilla oli 20 frangin maksuraja. Kahvihetkeni hinta oli vain 7.90 CFR. Laskin jo epätoivoisesti mielessäni montako gipfeliä täytyy ostaa mukaan jotta tuo 20 frangin raja täyttyy ja pääsen poistumaan kahvilasta kunnialla. Tarjoilija aisti nolouteni ja ilmeisesti huomattuaan vaunuissa nukkuvan Panchon ja vaunun koukuista roikkuvat kauppakassit, hän ehdotti, että voisin tulla maksamaan laskun myöhemmin. Mikä riemu!

Jos olisin ollut turisti, minun olisi pitänyt lähteä metsästämään pankkiautomaattia mutta kun olinkin kulman takana asuva "paikallinen", sovimme, että käyn iltapäivällä maksamassa matkalla muskariin. Pum ja kotoisuuden tunne tuli ulkopuolisuuden tilalle! Näin sitä vaan pidetään piikkiä kulmakahvilassa ja käydään seuraavalla ohikulkumatkalla kuittaamassa se pois. En olekkaan käymässä oleva ulkomaalainen vaan yhteisöön kuuluva naapuri. Pieni juttu mutta fiiliksissäni ennen ja jälkeen kahvin oli huima ero. En ole ikinä ollut yhtä iloinen siitä, että olen jollekin jotakin velkaa!

***

After 8 weeks in Finland, we have returned to Switzerland. After unpacking 7 suitcases and bags and washing too much laundry, Pancho and I left for supermarket to fill the fridge. I felt lonely and sad.  All summer we have spent almost every minute awake with dear friends and family. We understood everything spoken around us and knew how to act in different situations. We found our way and were surrounded by our dearest.

Here the streets smell different, world of sounds is different and in the supermarket I need a dictionary to buy oatmeal. Pancho fell asleep during the grocery shopping and in order to cheer up, I went on impulse to an Italian cafe in our neighborhood. I enjoyed a Latte Macchiato and Gipfeli (the readers who speak German, might know that croissant is Gipfel in German but Swiss add a lovely "i" after it (and also to many other words), so it becomes  Gipfeli). When it was time to pay, I noticed that I only had change in cash and there was a minimum limit of 20 CFR to pay with a card. My bill was just 7,90  CFR. I was desperately calculating how many gipfelis I have to buy take-away in order to get out of the trouble. The waitress noticed my embarrassment and Pancho sleeping in his buggy plus all the grocery bags hanging in the stroller. She proposes that I could come to pay later. What a joy!

If I was a tourist, I must had gone looking for an ATM. Instead now I was a "local" living just around the corner. BUM! All my feelings of beign an outsider were gone and I felt homey. We agreed that I would pass by and pay in the afternoon on my way to music school. I felt so happy: I was not a visitor from abroad, I was a neighbor belonging to the community!

A small thing but changed my feelings completely compared how I felt before the coffee. I have never been so happy to owe something to someone!

2 comments:

  1. Olipa fiksu ja kiva tarjoilija! Juuri tuollaisista tilanteista tulee tunne, että kuuluu jonnekin, on osa yhteisöä, "sisäpiiriläinen" ja kaupungin omaa porukkaa. Ihanaa, että sun fiilikset parani kahvikupposen ja siitä muodostuneen pikkuvelan myötä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, se suorastaan pelasti päiväni!

      Delete